Rakentamisen luottamus pysyi heikkona

Rakentamisen luottamus oli marraskuussa edelleen varsin heikolla tasolla. Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n kuukausittaiseen suhdannetiedusteluun perustuvan rakentamisen luottamusindikaattorin marraskuun saldoluku oli -20. Lokakuussa saldoluku oli myös -20. Indikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on -6.

Teollisuuden luottamus puolestaan painui marraskuussa edelleen. Marraskuun saldoluku oli -14, kun se lokakuussa oli -12. Näin ollen teollisuudenkin luottamus jää selkeästi alle pitkän aikavälin keskiarvon, joka on 3.

Tilauskanta selvästi alle keskiarvon

Rakennusyritysten tilauskanta on marraskuussa pysynyt alle keskimääräisen tason. Tilauskannan marraskuun kausitasoitettu saldoluku oli -30, kun se lokakuussa oli -32. Pitkän aikavälin keskiarvo on -14.

Rakennusyhtiöt arvioivat henkilöstönsä määrän vähenevän jonkin verran lähikuukausien aikana, vaikka normaali kausivaihtelu otettaisiinkin huomioon. Henkilöstöodotusten saldoluku oli marraskuussa -11. Lokakuussa luku oli -8, ja pitkän aikavälin keskiarvo on 2.

Suomen luottamus EU:n keskiarvoa parempi

Suomen rakennusyritysten luottamus oli lokakuussa tehdyn tiedustelun mukaan edelleen hieman EU:n keskiarvoa vahvempaa. Suomen sijoitus EU-maiden joukossa oli lokakuussa 12., kun se lokakuussa oli 14.

Rakennusalan näkymät olivat lokakuussa parhaat Saksassa ja Iso-Britanniassa.

 

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki