Rakentamisen konkurssien määrä väheni selvästi syyskuussa
Rakentamisen konkurssien määrä supistui kuluvan vuoden syyskuussa selvästi viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Alalla pantiin syyskuussa 2012 vireille 52 konkurssia, kun määrä oli vuotta aiemmin 73. Tarkasteltaessa koko alkuvuoden lukuja sekä konkurssien että yrityssaneerausten määrä rakentamisessa väheni tammi-syyskuussa 2012 viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Nämä seikat käyvät ilmi Tilastokeskuksen tilastoista.
Syyskuussa 2012 konkurssiin haetuista rakentamisen yrityksistä talonrakentamisen parissa toimi 25 yhtiötä. Vuotta aiemmin konkurssiin haettiin 48 talonrakennusalan yhtiötä.
Maa- ja vesirakentamisen puolella haettiin vuoden 2012 syyskuussa konkurssiin 1 yritys. Viime vuoden syyskuussa alalla ei haettu konkurssiin yhtään yritystä.
Syyskuussa 2012 konkurssiin haetuista rakentamisen yrityksistä 26 oli erikoistuneen rakennustoiminnan yrityksiä, kun syyskuussa 2011 konkurssiin haettiin 25 alan yritystä.
Kiinteistöalalla konkurssien määrä puolestaan kasvoi selvästi. Alalla pantiin syyskuussa 2012 vireille 8 konkurssia, kun vuotta aiemmin määrä oli 3.
Arkkitehti- ja insinööripalveluissa ja niihin liittyvässä teknisessä konsultoinnissa konkurssien määrä kasvoi hieman. Näiden palveluiden parissa toimivien yritysten konkurssien määrä oli vuoden 2012 syyskuussa 3, kun se oli vuotta aiemmin 2.
Yritysten keskikoko pienempi
Kun tarkastellaan koko alkuvuoden lukuja, rakentamisen konkurssien määrä väheni hieman. Alalla haettiin tammi-syyskuussa konkurssiin 602 yritystä, kun vuotta aiemmin lukumäärä oli 605. Konkurssiin haetut yritykset olivat myös kooltaan keskimäärin hieman pienempiä, sillä kuluvana vuonna konkurssiin haetuissa rakentamisen yrityksissä työskenteli yhteensä 2 552 henkeä, kun vuotta aiemmin konkurssiin haettujen yritysten henkilöstömäärä oli yhteensä 3 175.
Tammi-syyskuussa 2012 rakentamisen toimialalla laitettiin vireille yhteensä 86 yrityssaneerausta, kun vuotta aiemmin niiden lukumäärä oli 94. Myös yrityssaneerausten osalta yritysten keskikoko oli tänä vuonna pienempi kuin vuosi sitten. Yrityssaneerauksiin alkuvuodesta 2012 ajautuneissa yrityksissä työskenteli yhteensä 621 henkeä, kun vuotta aiemmin heitä oli 844.