Produal sai uuden omistajan

Suomalainen kiinteistöautomaation mittalaitteita suunnitteleva ja valmistava Produal sai uuden omistajan, kun Latour Industries AB osti yhtiön koko osakekannan. Yrityskaupan myötä Vaaka Partners Oy irtautuu Produalin omistuksesta.

Kaupan tavoitteena on tukea Produalin kasvua nykyisillä markkinoilla ja kiihdyttää edelleen yhtiön hyvää kansainvälistymiskehitystä.

Produal Oy on suomalainen kiinteistöautomaation mittalaitteiden edelläkävijä. Yhtiön suunnittelemat ja valmistamat mittaus- ja säätölaitteet ovat nykyaikaisia, laadukkaita sekä asennusystävällisiä. Produalin tuotteiden tekniset innovaatiot ovat muodostuneet standardeiksi mittalaitteille niin kotimaassa kuin ulkomailla.

Produal on viime vuodet panostanut vahvasti kansainvälistymiseen. Ruotsissa yhtiöllä on vahva ja vakiintunut asema, ja Tanskassa Produal on lyhyessä ajassa saavuttanut jo markkinakolmosen aseman. Ranskassa yhtiö on saanut erinomaisen myynnin kehityksen uuden vuonna 2012 perustetun tytäryhtiön kautta.

Yrityskauppa merkitsee Produalille entistä vahvempia muskeleita kansainvälistymiseen.

”Produal tuo vahvan lisäyksen yrityksemme rakennusautomaation ja energiatehokkuuden tarjoamaan. Heidän laaja ja korkealaatuinen tuotevalikoima on asiakkaiden arvostamaa ja on johtava brändi alalla Suomessa ja Ruotsissa. Haluamme olla mukana Produalin vahvassa kansainvälistymisessä”, sanoo Björn Lenander Latour Industries AB:n toimitusjohtaja.

Yhtiön kansainvälistymisen kiihdyttämiselle on Produalin toimitusjohtaja Ari Mårtenssonin mukaan nyt parhaat mahdolliset edellytykset.

”Kiinteistöjen energiatehokkuus, hyvä sisäilman laatu, viihtyvyys ja erilaiset energiasertifikaatit ovat vallitseva kansainvälinen trendi. Nykyaikainen rakentaminen, automaation yleistyminen sekä kansallisten ja eurooppalaisten asetusten muuttuminen ovat kasvattaneet vaadittavien mittausten määriä. Produalin tuotteet vastaavat näihin vaatimuksiin ja tavoitteisiin erinomaisesti. Haluan myös kiittää Vaaka Partnersia heidän merkittävästä panoksestaan tällä matkalla”, sanoo Mårtensson.

Produalista irtautuva Vaaka Partners on yhdessä Produalin johdon kanssa rakentanut yhtiötä vankalle pohjalle.

”Haluamme kiittää henkilökuntaa ja Produalin johtoa. Vaaka Partnersin omistuksen aikana, vuodesta 2012 alkaen, Produal jatkoi nopeata kasvua, jota vauhditti kansainvälistyminen ja strateginen yritysosto Zone Controls AB Ruotsista”, sanoo Vaaka Partnersin osakas Antti Salmela.

Produal on kasvanut voimakkaasti viimeisen kahden vuoden aikana. Konsernin joulukuussa 2014 päättyneen tilikauden liikevaihto oli 18 miljoonaan euroa ja henkilöstön määrä on 95.

 

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki