Pohja on saavutettu, arvioi Pientaloteollisuus
Talopakettimarkkinoiden ensimmäinen vuosineljännes oli heikompi kuin edellisenä vuotena. PTT:n jäsenyritysten talotoimitusten lukumäärä laski 8 prosenttia, ja toimitusten arvossa mitattuna laskua oli 10 prosenttia.
Kokonaistilauskannan arvo oli 2,5 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin. Tästä huolimatta alan merkittävimmät toimijat arvioivat suhdannenäkymät nousujohteisiksi. Omakotitaloaloituksien kokonaismääräksi tälle vuodelle ennustetaan 5 000 ja ensi vuodelle 5 200 kappaletta.
PTT:n jäsenyritykset toimittivat kotimaahan 374 taloa vuoden 2015 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Luku sisältää omakotitalot, loma-asunnot ja projektitoimitukset eli toimitukset muille kuin kuluttaja-asiakkaille. Talopakettimarkkinoiden ominaispiirteisiin kuuluu, että ensimmäinen neljännes on talotoimitusten kannalta selvästi vuoden hiljaisin. Kaksi seuraavaa neljännestä ovat puolestaan vuoden vilkkaimpia.
Myynnin kannalta alkuvuosi on erittäin tärkeä ja PTT:n suhdannekyselyä onkin laajennettu koskemaan talotoimitusten lisäksi myös kyselyjakson aikana tehtyjä kauppoja. PTT:n jäsenyritykset tekivät vuoden 2015 ensimmäisen neljänneksen aikana 911 talopakettikauppaa.
Kotimaahan toimitettujen loma-asuntojen toimituksissa oli selvä pudotus edelliseen vuoteen verrattuna: toimitusten määrässä 36 prosenttia ja arvossa jopa 45 prosenttia. Loma-asuntotoimitusten arvo on kuitenkin vain noin 3,5 prosenttia PTT:n jäsenyritysten kotimaan toimitusten yhteenlasketusta arvosta.
Projektitoimitusten lukumäärä kasvoi 11 prosenttia, mutta toimitusten arvossa mitattuna laskua oli yli 30 prosenttia. Projektitoimitusten arvo on lähes 12 prosenttia PTT:n jäsenyritysten talotoimitusten yhteenlasketusta arvosta.
PTT:n jäsenyritysten tilauskannan suuruus oli 185 M€ ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen. Laskua oli 2,5 prosenttia verrattuna vastaavaan ajankohtaan edellisenä vuotena. Tilausten lukumäärässä mitattuna pudotusta oli 9 prosenttia.
PTT:n jäsenyrityksiltä kysyttiin arviota markkinatilanteen kehittymisestä 3 ja 6 kuukauden tähtäimellä. Huhtikuun alussa tehdyn kyselyn mukaan suhdannearvion saldoluku on selvästi positiivinen sekä 3 että 6 kuukauden tähtäimellä. Tämä on positiivisin arvio PTT:n suhdannekyselyjen aloittamisesta vuoden 2013 alusta lähtien.
Omakotitaloaloitusten määräksi vuodelle 2015 ennustetaan kertyvän 5 000 kappaletta eli noin 800 kappaletta vähemmän kuin vuonna 2014. Tämän hetken ennuste vuodelle 2016 on 5 200 omakotitalo-aloitusta. Talopakettien osuus on noin 75 prosenttia ja tästä PTT:n jäsenyritysten osuus on noin puolet.
