Pekka Metsi: ”Haluamme olla mukana edistämässä hetkiä, joissa kulttuuri, taide, teknologia ja ihmiset kohtaavat”

Granlund oy:n johtavan asiantuntijan Ilkka Paloniemen teos Seisminen pulssi on esillä Kaivopuiston ratakuilussa osana Lux Helsinki -näyttelyä.

Granlund oy:n johtavan asiantuntijan Ilkka Paloniemen teos Seisminen pulssi. Kuva: Granlund oy

Ilkka Paloniemi törmäsi vuosia sitten sattumalta kiinnostavaan geologiseen ilmiöön: maapallon kuori järisee 26 sekunnin välein, eikä geologeilla ole täyttä yhteisymmärrystä ilmiön selityksestä.

– Ilmiö on kiehtonut minua pitkän aikaa. Mitä maapallo tekee tuon vajaan puolen minuutin välein, ja millainen on maailman ääni, joka siinä välillä kuuluu, Paloniemi kertoo Granlundin verkkosivuilla julkaistussa tiedotteessa.

Maapallon ääntä kuvitellessaan Paloniemi käytti lähdemateriaalina radiolähetyksiä ympäri maailmaa: kohinaa ja surinaa, salattuja numeroasemia, kaukaisia radiolähetyksiä sekä morsetusta. Teoksessa nämä äänet yhdistyvät harmoniaa esittäviin sointuihin ja Paloniemelle ominaiseen laservaloon.

Toimitusjohtaja Pekka Metsi kertoo, että liikkuminen teknologian ja taiteen rajamailla nivoo Seismisen pulssin – ja valotaiteen laajemminkin – yhteen Granlundin erityisosaamisen kanssa.

– Haluamme olla mukana edistämässä hetkiä, joissa kulttuuri, taide, teknologia ja ihmiset kohtaavat, sanoo Granlund oy:n toimitusjohtaja Pekka Metsi tiedotteessa.

Menneen kaupungin kerrostumia

Seismisen pulssin esityspaikka, Kaivopuiston ratakuilu, ei ole sattumalta valikoitunut. Paloniemi on aina etsinyt kaupungista paikkoja, jotka ovat piilossa jokapäiväiseltä katseelta ja käytöltä. Säännöllisestä liikennekäytöstä poistettu ratakuilu on juuri tällainen kohta kaupungissa.

Paloniemi ajattelee kaupunkitilan haltuun ottamisen olevan valotaiteen vahvuus. Valotaidefestivaali voi liikkua vapaasti urbaanissa ympäristössä nostaen esiin juuri ratakuilun tapaisia paikkoja. Parhaassa tapauksessa teos ja sopiva paikka luovat ainutlaatuisen yhtälön, ja hetken kaupunki näyttää erilaiselta kuin koskaan muulloin.

Metsi pitää paikkaa osuvana valintana myös rakennetun ympäristön toimijan näkökulmasta.

– Luonnon säästämisen vuoksi tulevaisuuden rakentamisen tulisi kohdistua paljolti jo rakennettuun ympäristöön. Silloin tuttua rakennettua ympäristöä päästään katsomaan uudessa valossa. Parhaissa keisseissä eri aikojen kerrostumat lyövät saumattomasti kättä päälle, Metsi sanoo tiedotteessa.

Lux Helsinki esittelee valotaiteen eri muotoja Helsingin keskustassa 8.-12.1.2025. Festivaalin teema on tänä vuonna ”Tarinoita toisaalta”. Teoksia nähdään Helsingin keskustassa Rautatientorilta Kaivopuiston tähtitornille asti. Teoksia löytyy lisäksi Kauppakeskus Triplasta, Kanneltalolta, Espoon Tapionpuistosta sekä Lux In -näyttelystä Kaapelitehtaalta.

Lue lisää

Katso kaikki