Östersundomin uuteen kaupunginosaan kaavaillaan uusiutuvia energiaratkaisuja
Helsingin kaupunki, Helsingin Energia, ympäristöministeriö sekä joukko energia-alan yrityksiä ja rakennuttajia ideoivat yhdessä uusiutuvaan energiaan tukeutuvan Östersundomin uuden kaupunginosan toteuttamisen tavoitteita, haasteita ja mahdollisuuksia. Östersundomissa tavoitellaan aurinkosähköä ja -lämpöä sekä muuta uusiutuvaa energiaa hyödyntävää energiatehokasta rakennettua ympäristöä.
Niin sanottuun Östersundom-klinikkaan osallistuva projektinjohtaja Ari Karjalainen Helsingin kaupungin talous- ja suunnittelukeskuksesta kertoo, että visiona on luoda Östersundomiin ”ekotehokkain pohjoinen kaupunki”.
– Tätä tavoitetta lähdetään toteuttamaan yhteistyössä yritysten ja käyttäjäasiakkaiden kanssa päämääränä resurssitehokkuuteen kannustava kokonainen ekosysteemi. Avainajatuksena on ’enemmän vähemmällä’ -periaate, jossa keskeisellä sijalla on aurinko- ja muun uusiutuvan energian hyödyntäminen käyttäjäystävällisellä tavalla”, Karjalainen kertoo.
Esimerkkinä mahdollisista energiahankkeista Östersundomissa Karjalainen mainitsee Porvoonväylän varteen kaavailtuun energiakäytävään mahdollisesti sijoitettavan hybridivoimalan. Voimalan toiminta perustuisi uusiutuvan energian hyödyntämiseen, ja se tuottaisi verkkoon sekä sähköä että lämpöä.
Toinen käytännön esimerkki liittyy ajatukseen rakentaa aurinko- ja maalämmön käyttöön perustuva asuinalue, jossa hyödynnettäisiin aurinkolämpökeräimillä varustettuja rakennuselementtejä.
Östersundomissa on parhaillaan menossa yleiskaavavaihe. Asemakaavavaiheeseen edetään vuoden 2013 puolella. Yhtenä Östersumdom-klinikan tavoitteena on varmistaa, ettei kaavoituksessa suljeta ennalta pois tulevaisuuden kannalta tärkeitä energiantuotantovaihtoehtoja. Aluevarauksilla kaavaan voidaan mahdollistaa muun muassa erityyppiset energiaratkaisut.