Oraksen Eterna palkittiin Puolassa
Amme- ja suihkuhana Oras Eterna on palkittu patsaalla TopBuilder-kisassa Puolassa. Palkinnon perusteita olivat hanan korkea laatu ja innovatiivisuus. Eterna osoittaa värivalojen avulla, milloin vedenkäyttö on tehokasta ja ekologista. TopBuilder-kilpailun järjestää Builder-lehti.
Kilpailuraati arvioi kilpailun tuotteita laadun, teknisten parametrien sekä asuin-, liike- ja teollisuusrakennusten energiansäästön ja turvallisuuden perusteella. Raadin puheenjohtajana toimi professori, TkT Leonard Runkiewicz Varsovan teknillisestä yliopistosta.
– TopBuilder-palkinto on sekä huomionosoitus teollisuudelle että selkeä osoitus siitä, että puolalaiset ovat muuttamassa asenteitaan ekologisempaan suuntaan. Me olemme ottamassa askelia kohti ekologisempia ratkaisuja kodeissamme ja työpaikalla. Tämä on tyypillistä ajattelua Pohjoismaissa, josta Oraskin on kotoisin, mutta myös me haluamme juurruttaa ympäristöystävällistä asennetta puolalaisiin. Uskon, että tulemme onnistumaan, sanoo Oras Puolan myyntijohtaja Marek Biały.