Onninen jatkoi toimintansa kehittämistä haasteellisilla markkinoilla

Vuoden 2014 aikana Onnisen markkinatilanne jatkui haastavana, mutta Suomen, Norjan ja Puolan liiketoimintojen tulos kehittyi positiivisesti. Mittavat investoinnit sekä Venäjän ja Ruotsin liiketoimintojen heikko tuloskehitys käänsivät kuitenkin Onninen-konsernin kannattavuuden laskuun.

Onninen laajensi toimipaikkaverkostoaan 13 uudella myymälällä. Toiminnanohjausjärjestelmään liittyvät hankkeet etenivät Ruotsissa, Norjassa ja Puolassa, minkä lisäksi kehitettiin uutta sähköistä kauppapaikkaa ja tuotetietojärjestelmää.

Onninen-konsernin liikevaihto oli 1 523 miljoonaa euroa, ja se supistui edelliseen vuoteen verrattuna yhden prosentin. Tilikauden päättyessä konsernin henkilömäärä oli 3 067, jossa oli lisäystä vuoden alusta 140 henkilöä.

Konsernin liiketulos heikkeni tilikaudella 8,4 miljoonaa euroa ollen 15,2 miljoonaa euroa (23,6 miljoonaa euroa). Sijoitetun pääoman tuotto oli 7,0 prosenttia ja oman pääoman tuotto 5,6 prosenttia.

Onnisen toimipaikkaverkosto laajentui vuoden 2014 aikana kolmellatoista uudella toimipaikalla. Toimipaikkaverkoston laajentamisen tärkeimpinä tavoitteina ovat asiakaspalvelun kehittäminen

Vuonna 2014 Onninen panosti tuotevalikoimansa laajentamiseen. Onnisen toimintamaissa otettiin myyntiin tuhansia uusia tuotteita.

Epävarmasta taloudellisesta ympäristöstä huolimatta Onnisen henkilöstön määrä kasvoi vuonna 2014. Uusien toimipaikkojen avaamisen myötä kasvaneen henkilömäärän lisäksi Onnisella on haluttu panostaa myynti- ja tuoteosaamisen kehittämiseen.

Suomalaisen Työn Liitto myönsi Onniselle Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetulle ja Suomessa työllistävälle palvelulle.

Onninen-konsernin toiminnanohjausjärjestelmän uudistaminen eteni vuonna 2014 suunnitellusti. SAP-toiminnanohjausjärjestelmä otettiin käyttöön Ruotsissa. Seuraavaksi järjestelmä otetaan käyttöön Norjassa ja Puolassa. Vuonna 2014 panostettiin myös uuden sähköisen kauppapaikan kehittämiseen sekä tuotetietojen hallinnan järjestelmän rakentamiseen.

Suomessa valmistuivat joulukuussa 2014 Hyvinkään jakelukeskuksen mittavat laajennustyöt. Kehittämistä jatketaan vuonna 2015 mittavalla keräilyautomaatin laajennusinvestoinnilla. Onninen Oy:n Norjan tytäryhtiö, Onninen AS, solmi joulukuussa aiesopimuksen norjalaisen LVIyhtiö TM Christensen VVS Detaljer AS:n ostamisesta. Yhtiö on LVI-tuotteiden toimittaja ja se palvelee jälleenmyyjämarkkinoilla Norjassa toimivia asiakkaita.

Vuoden 2015 näkymät

Vuoden 2015 taloudelliset näkymät ovat kaikilla Onnisen toimintamarkkinoilla epävarmat. Epävarmuutta luovat pääasiassa edellisten vuosien tapaan pitkittynyt Euroopan alueen taloudellinen matalasuhdanne sekä uutena tekijänä Venäjän taloudellinen tilanne.

Onninen odottaa markkinavolyyminsa säilyvän edellisen vuoden tasolla Venäjää lukuun ottamatta.

Onnisen vuoden 2015 tavoitteena on toiminnan ja taloudellisen tuloksen positiivisen kehityksen varmistaminen ja tukea yhä paremmin tärkeimpien kumppaniensa, eli asiakkaidensa ja tavarantoimittajiensa, liiketoimintaa sekä kilpailukyvyn parantamista.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki