Olympiastadionin uudistaminen sai lopullisen sinetin

Helsingin Kaupunginvaltuusto hyväksyi eilisessä kokouksessaan Olympiastadionin uudistamis- ja perusparannushankkeen hankesuunnitelman sekä kaupungin ja Suomen valtion välisen yhteistyösopimuksen.
Sopimuksen mukaan kaupungin rahoitusosuus perusparannushankkeen kustannuksista on yhteensä enintään 104,5 miljoonaa euroa. Päätöksen ajankohdassa yhdistyy mennyt ja tuleva, sillä tänään 12.2. tulee kuluneeksi päivälleen 81 vuotta siitä, kun stadionin rakennustyöt alkoivat Töölön Tivolinmäellä.
Stadion-säätiön mukaan paras vertailukohta Olympiastadionin uudistamiselle löytyy Berliinistä, missä vuoden 1936 olympialaisiin rakennettu stadion uudistettiin nykyaikaiset vaatimukset täyttäväksi urheilupyhätöksi. Berliinissä järjestettiin suurremontin jälkeen mm. 2009 yleisurheilun MM-kisat sekä vuoden 2006 jalkapallon MM-kisojen otteluita MM-finaali mukaan lukien.
”Eurooppalaisia olympiastadioneita on uudistettu monin eri tavoin. Kun vertasimme erilaisia toteutustapoja, Berliinin stadionin remontointi miellytti eniten. Ainutlaatuinen arkkitehtuuri ja design on yhdistetty oivaltavalla tavalla monikäyttöisyyteen”, Stadion-säätiön toimitusjohtaja Maija Innanen sanoo.