LVI-urakoitsijoilla menee vielä hyvin korjausrakentamisessa, uudisrakentamisessa ei

Talotekniikan LVI-asennusyritysten suhdannetilanne uudisrakentamisessa on jo nyt melko heikko eikä tilanteen ennakoida kohenevan ensi kevättä kohti mentäessäkään, kun nykyiset työt valmistuvat vuodenvaihteen jälkeen. Sen sijaan korjausrakentamisen puolella tilanne on tällä hetkellä parempi, mutta myös sillä puolella tilanteen ennakoidaan heikkenevän kevättä kohti. Nämä seikat käyvät ilmi LVI-Teknisten Urakoitsijoiden suhdannekyselystä.

Uudisrakentamisen tilanne on heikko tai erittäin heikko noin puolella urakointiyrityksistä. Hyvä tai erittäin hyvä tilanne on vain viidenneksellä vastaajista. Reilu kolmannes vastaajista uskoo tilanteen edelleen pahenevan ja puolet arvioi sen pysyvän ennallaan seuraavat puoli vuotta.

Korjausrakentamisessa tilanne on selvästi parempi kuin uudisrakentamisessa. Hyvä tai erittäin hyvä tilanne on 39 prosentilla vastaajista ja tyydyttävä tilanne 47 prosentilla. Toisaalta tilanteen heikkenemistä kevääseen 2013 mennessä ennakoivia on jonkin verran enemmän kuin kasvua odottavia.

Riskit tilanteen heikentymiseen ovat suuremmat kuin kyselyn vastauksista voi päätellä. Monella yrityksellä on vielä vanhoja kohteita valmistumisvaiheessa. Tarjouspyyntövirta ei kuitenkaan kesän jälkeen herännyt aiempien vuosien tapaan, ja usean yrityksen työkanta käymässä ohueksi, LVI-Teknisten Urakoitsijoiden toimitusjohtaja Jari Syrjälä kertoo.

LVI-urakoitsijoiden täystyöllistävä tilauskanta riittää tällä hetkellä keskimäärin 4,2 kuukaudeksi. Hieman yli puolella vastaajista tilauskanta on pysynyt ennallaan viime kevääseen verrattuna, mutta erot tilauskannan pituudessa ovat hyvin suuret, sillä vastaajien tilauskannan haarukka on 0–20 kuukautta. Tilauskannan lyhenemistä ensi kevääseen mennessä ennakoivia vastaajia on kuitenkin selvästi enemmän kuin sen kasvuun uskovia.

Yritykset pystyvät tällä hetkellä vastaamaan 78 prosenttiin tarjouspyynnöistä, ja tarjousten läpimenoprosentti on 19.

LVI-urakoinnin tarjoushinnat ovat kehittyneet heikosti viime keväästä, sillä vastaajat ilmoittivat tehtyjen ja tarjottujen töiden hintojen pudonneen keväästä 4,7 prosentilla. Lisäksi vastaajat ennakoivat hintojen laskun jatkuvan 3 prosentilla ensi kevääseen.

Lomautettuna on nyt 5 prosenttia työvoimasta, kun vuosi sitten vastaava määrä oli runsaat 3 prosenttia ja viime keväänä 2 prosenttia. Väkimäärän arvioidaan pienenevän edelleen vuodenvaihteen jälkeen jonkin verran. Työvoiman saatavuus vaihtelee ammattiryhmittäin. Asentajia ja eristäjiä on tarjolla varsin hyvin, mutta työnjohtotehtävissä toimivista on pula.

Lokakuun puolivälissä tehtyyn kyselyyn vastasi 74 jäsenyritystä, jotka työllistävät yhteensä 5 541 LVI-ammattilaista.

Hannu Lättilä

 

Lue lisää

Katso kaikki