LVI-urakoitsijat ennakoivat kysynnän lievää hiipumista ensi keväänä

Talouden ja rakentamisen epävarmuudet eivät vielä näy LVI-urakoitsijoiden tämän hetken arvioissa. Hyvä työtilanne ja kohtuullinen tilauskanta antavat uskoa kevääseen saakka, mutta sen jälkeiset näkymät ovat epäselvät. Asuntokaupan hiljeneminen on pistänyt rakennusliikkeet lykkäämään ja arvioimaan uudelleen hankkeitaan. Talonrakentajien päätökset vaikuttavat talotekniikkaan runsaan puolen vuoden viiveellä.
LVI-asennusalan suhdanne vahvistui alkuvuonna tärkeimmillä sektoreilla. Voimakkaimmin kasvoi asuntojen uudisrakentaminen. Korjausrakentaminen tasaantui korjausavustuksen vaikutuksen poistuttua. LVI-yritysten liikevaihto kasvaa tänä vuonna noin 5 prosenttia vuodesta 2010.
Asuntoaloitusten mahdollinen väheneminen vuoden 2012 alkupuolella näkyy LVI-työmailla vuoden lopulla, ja alan koko vuoden liikevaihdon ennustetaan olevan samaa tasoa kuin 2011.
Laskettavia tarjouksia riittää, mutta uusien tilauksien määrä on jo vähentynyt. Korjausrakentamisen kohtuullisen hyvän tilanteen urakoitsijat arvioivat kuitenkin pysyvän lähes nykyisellään.
– Putkiremonttitarve kasvaa voimakkaasti suhdanteista riippumatta. Uutta työtä tuovat myös energiatehokkuutta lisäävät korjaukset ja lämmitystapamuutokset. Taloudellinen epävarmuus ja odotukset mahdollisista tuista saattavat kuitenkin pitkittää hankkeiden käynnistämistä, LVI-Teknisten Urakoitsijoiden toimitusjohtaja Jari Syrjälä arvioi.

Vastanneiden yritysten työntekijämäärä on noussut 250 hengellä viime vuoden keskimäärästä ja sen odotetaan olevan samalla tasolla ensi keväänä. Lomautettuna oli kyselyhetkellä 131 putki- tai ilmastointiasentajaa ja 47 toimihenkilöä, yhteensä 3,3 % alan LVI-työvoimasta. Hyvää työtilannetta kuvaa myös keskimääräinen 4,7 kuukauden tilauskanta. Yritykset pystyvät vastaamaan neljään tarjouspyyntöön viidestä, ja joka viides tehty tarjous johtaa tilaukseen.

Yritysten kannattavuutta heikentävät edelleen vuoden 2010 alun tiukassa kilpailutilanteessa otetut huonokatteiset työt. Tarjoushinnat ovat pudonneet keväästä runsaan prosentin ja laskun pelätään jatkuvan myös ensi vuonna.

Lokakuussa tehtyyn kyselyyn vastasi 83 liiton jäsenyritystä.

LVI-asennus työllistää noin 14.000 henkilöä ja markkinan arvo vuonna 2011 on noin 3 miljardia euroa.

Suhdanneyhteenveto pdf

www.lvi-tu.fi

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki