Lohjan Asuntomessuilla uusi suositus aurinkoenergian hyödyntämisestä kaikissa kohteissa

Lohjan Asuntomessujen rakennustapaohjeisiin on kirjattu ensimmäistä kertaa suositus uusiutuvan aurinkoenergian hyödyntämisestä kaikilla tonteilla.

Talotekniikka-lehti

Lohjan kaupunki on mukana hankkeissa, joiden tavoitteina on hillitä ilmastonmuutosta ja edistää kuntien hiilineutraaliutta. Siksi Hiidensalmen asuntomessualueella ilmastovaikutukset on pyritty huomioimaan rakentamisen, asumisen ja liikkumisen ratkaisuissa.

Yksi tapa on lisätä hajautettua uusiutuvan energian tuotantoa. Siksi Asuntomessujen rakennustapaohjeisiin on kirjattu ensimmäistä kertaa suositus uusiutuvan aurinkoenergian hyödyntämisestä. Suositus koskee kaikkia Hiidensalmen tontteja, sekä pientaloja että kerrostaloja.

– Suositusta on noudatettu hyvin. Sen voi todeta nostamalla katseen katoille. Noin puolessa tämän vuoden messutaloista on asennettuna aurinkopaneelit, kertoo Suomen Asuntomessujen operatiivinen johtaja Heikki Vuorenpää tiedotteessa.

– Aurinkopaneelien tekninen kehitys on edennyt harppauksin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tuotekehityksessä on päästy jo visuaalisuuden asteelle, eli nyt voidaan ajatella jo muutakin kuin tekniikkaa, toteaa BMI Suomen aurinkokattoasiantuntija Teemu Talvia.

Rakentaja.fi-palvelussa toteutetussa kuluttajakyselyssä 88 prosenttia vastaajista piti tiilikattoon integroituja aurinkopaneeleja kauniimpana vaihtoehtona kuin katon päälle asennettuja paneeleja. Toukokuussa toteutettuun kyselyyn vastasi 1810 suomalaista.

– Integroidut aurinkopaneelit on helppo asentaa remonttikohteeseen katon vaihdon yhteydessä. Ne voi lisätä myös jälkikäteen, Talvia vinkkaa.

 

Lue lisää

Katso kaikki