Lemminkäinen peruskorjaa Helsingissä
Lemminkäinen peruskorjaa toimistorakennuksen Helsingin Ruoholahdessa, Porkkalankatu 5:ssä. Kiinteistön omistaa Aberdeen Asset Managementin hallinnoima kiinteistörahasto Aberdeen Real Estate Fund Finland LP. Urakan tilaaja on kiinteistöosakeyhtiö Porkkalankatu 5. Osapuolet ovat sopineet, että urakan arvoa ei julkisteta.
Peruskorjattavan toimistorakennuksen kokonaispinta-ala on 11 000 brm². Työt käynnistyvät kuluvan vuoden aikana, ja hanke valmistuu syyskuussa 2012.
-1980-luvulla rakennettujen toimistokiinteistöjen peruskorjaaminen tämän päivän vaatimuksia vastaaviksi on jatkuvasti lisääntymässä. Talotekniikan ja tilajärjestelyjen uusimisella sekä ulkoisen ilmeen kohentamisella saavutetaan onnistunut lopputulos, sanoo johtaja Kalevi Stenman Lemminkäiseltä.
Aberdeen Real Estate Fund Finland LP on kolmelle institutionaaliselle sijoittajalle – Ilmarinen, ABP (Alankomaat) ja ATP (Tanska) – räätälöity value added -tyyppinen suljettu kiinteistörahasto. Rahaston kiinteistökanta on noin 490 miljoonaa euroa.