Lappeenrannan P-Cityn rakentaminen on tarkoitus aloittaa loppukesästä
Lappeenrannan kaupungin pysäköintiyhtiö Williparkki Oy:n on tarkoitus aloittaa maanalaisen pysäköintitalon P-Cityn rakentaminen Lappeenrannan keskustan Citykortteliin heinä–elokuun aikana.
Nykyistä Citykorttelin maanpäällistä pysäköintialuetta voidaan käyttää ainakin kesäkuun lopulle asti.
Alun perin maanalaisen pysäköintitalon rakentamisen piti alkaa touko–kesäkuussa. Williparkki Oy:n toimitusjohtaja Mikko Hietamiehen mukaan hankkeen kilpailutus on kuitenkin viivästyttänyt rakentamisen aloittamista.
”Vaikka aloitus viivästyy, uskon, että pysymme muuten alkuperäisessä aikataulussamme eli pysäköintitalon rakentaminen toteutetaan samassa tahdissa kuin Etelä-Karjalan osuuspankin uuden toimitalon rakentaminenkin”, Hietamies arvioi.
”Tavoitteena on edelleen, että pysäköintitalo voidaan ottaa käyttöön viimeistään, kun osuuspankin toimitalo avaa ovensa Citykorttelissa. Todennäköisesti kaupungin toteutusvastuulla oleva Marian aukiokin saadaan ainakin pääosin valmiiksi siihen mennessä, kun pysäköintitalo ja osuuspankin toimitalo otetaan käyttöön. Pysäköintitalon ja Marian aukion rakentaminen kestää pitkälle vuoteen 2016.”
P-Cityyn rakennetaan noin 140 pysäköintipaikkaa kahteen kerrokseen. Sisäänkäynti toteutetaan Kirkkokadulta, rakenteilla olevan Osuuspankin talon kohdalta.
Williparkki Oy kilpailutti P-Cityn rakentamisen alkuvuodesta, mutta saadut tarjoukset ylittivät ennakkoon asetetun budjetin.
”Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että jouduimme keskeyttämään hankinnan ja täsmentämään suunnitelmiamme. Uusi kilpailutuskierros alkaa 20.4.2015 ja tarjoukset saadaan kesäkuun alkupuolella. Mikäli kaikki päätökset saadaan tehtyä sujuvasti, rakentamaan päästään heinä–elokuussa”, Hietamies selvittää.
Todennäköisesti Valtakadun varren Kurkipatsasta ei tarvitse siirtää evakkoon rakennushankkeen aikana ollenkaan. Tulevana vappuna Kurkipatsas on ainakin vielä paikoillaan lakittamista odottamassa.