LähiTapiolan Esplanadin arvokiinteistöön tehdään peruskorjaus

Arkkitehti J. S. Sirénin suunnittelemaan, vuonna 1935 valmistuneen liike- ja toimistotaloon tehdään urakassa merkittävä peruskorjaus, jossa uusitaan kokonaan tilajärjestelyt, pintarakenteet ja talotekniikka sekä kunnostetaan julkisivut.

Helsingissä, Eteläesplanadi 18:ssa sijaitsevan arvokiinteistön peruskorjausurakan arvo on noin 15 miljoonaa euroa. Peruskorjauksen tekee Lemminkäinen.

Työt alkavat tammikuussa 2016 ja niiden on määrä valmistua helmikuussa 2017.

Kahdeksankerroksisen talon kokonaispinta-ala on noin 10 800 bruttoneliömetriä. Lemminkäinen vastaa urakan suunnittelun ohjauksesta sekä rakennustöistä.

”Peruskorjauksen yhteydessä teemme kiinteistöön energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä ja haemme kiinteistöön ympäristösertifiointia. Kiinteistön loistava sijainti yhdistettynä vakavaraiseen ja arvostettuun pääkäyttäjään mahdollistavat mittavan peruskorjauksen. Olemme tyytyväisiä, että hankkeeseen valikoitui Lemminkäinen vaativan hankkeen toteuttajaksi”, toteaa LähiTapiola Kiinteistövarainhoidon kiinteistösijoitusjohtaja Vesa Eskoli.

”Olemme korjanneet viime vuosina useita arvokiinteistöjä Helsingin keskustassa. Peruskorjauksen jälkeen vuokralaiset saavat käyttöönsä nykyaikaiset, tehokkaat ja viihtyisät työskentelytilat”, kertoo liiketoimintasegmentin johtaja Pauli Mäkelä Lemminkäiseltä.

Töölössä avataan uusi hotelli LähiTapiolan omistamaan kiinteistöön

LähiTapiolalla ja Lemminkäisellä on tällä hetkellä käynnissä myös toinen merkittävä peruskorjaus, sillä LähiTapiolan omistama Auratalon toimistokiinteistö muutetaan hotelliksi Helsingissä. Tukholmankatu 2:ssa sijaitsevassa kiinteistössä avataan kesällä 2016 uusi kaupunkihotelli, johon tulee lähes 200 modernia huonetta ja kaksi ravintolaa. Kiinteistön vuokralainen on Restel Oy.

Lue lisää

Katso kaikki