Kivenlahden uudistaminen alkaa metroaseman ympäristöstä

Metron läntisen pääteaseman rakentaminen Kivenlahteen käynnistää koko alueen uudistumisen.

Metron läntisen pääteaseman rakentaminen Kivenlahteen käynnistää koko alueen uudistumisen.

Tulevina vuosikymmeninä Kivenlahti kasvaa nykyisestä 8 500 asukkaan paikalliskeskuksesta pääkaupunkiseudun vilkkaaksi läntiseksi sisääntuloportiksi, jonne rakennetaan koteja 15 000 uudelle asukkaalle. Tavoitteena on luoda Kivenlahdesta myös houkutteleva työpaikka-alue, ja kaksinkertaistaa työpaikkojen määrä nykyisestä vajaasta 2 000:sta.

Metroaseman ympäristöön kaavoitetaan asumisen lisäksi runsaasti liike- ja toimitiloja. Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee kokouksessaan 14. marraskuuta esitystä kaupunginhallitukselle Kivenlahden metrokeskuksen asemakaavasta.

Metroaseman ympäristöön on suunniteltu korkeaa rakentamista täydentämään Kivenlahden nykyistä ilmettä tornitaloineen. Uusia 13–22 kerroksisia asuintorneja on mahdollista rakentaa kolme, minkä lisäksi suunnitteilla on 22-kerroksinen hotelli. Metrokortteliin on tarkoitus rakentaa koteja noin 1 700 uudelle asukkaalle.

Keskeinen osa Kivenlahtea on tulevaisuudessa myös Länsiväylän pohjoispuolelle toteutettava Kiviruukin alue, jonne keskittyy pääosa Kivenlahden ympäristön uudesta asuntorakentamisesta. Lisäksi Kiviruukkiin syntyy bio- ja kiertotalouden innovaatiokeskittymä Cleantech Garden.

Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto HKP

Lue myös: Länsimetron kakkosvaiheen pääsähkönjakelu-urakka Winco ja Eurolaite -työyhteenliittymälle

Lue lisää

Katso kaikki