Kasvuyrityskampus suunnitteilla Marian entisen sairaalan alueelle

Marian entiselle sairaala-alueelle suunnitellaan Pohjois-Euroopan suurinta kasvuyrityskampusta.

Alueen pohjoisosassa vuonna 2016 aloittanut kasvuyrityskeskittymä laajenee alueen eteläosaan, jonne on suunnitteilla merkittävä määrä uutta toimitilaa. Helsingin kaupunki laatii alueen täydennysrakentamisen mahdollistavaa asemakaavaa yhteistyössä YIT:n ja Kevan johtaman konsortion kanssa.

Eteläosaan on hahmoteltu toimitilakorttelia, jonka 50 000 kerrosneliömetriä tarjoaisivat tilat yli 4 000 työntekijälle. Toimistojen lisäksi alueelle tulisi liike- ja palvelutiloja, ja kortteliin voisi sijoittua myös pienimuotoista majoitustoimintaa.

Mechelininkadun ja Porkkalankadun puolella rakennuksista suunnitellaan vaihtelevan korkuisia ja pääosin alle 10-kerroksisia niin, että ne sopeutuvat pohjoisosan säilyvien sairaalarakennusten mittakaavaan. Baanan varrella rakentaminen olisi tätä matalampaa, jotta ympäristö säilyisi mahdollisimman valoisana ja viihtyisänä.

Pohjoisosan entiset sairaalarakennukset on suunniteltu muutettavaksi pysyvästi toimitilakäyttöön ja niiden yhteyteen Mechelininkadun varteen suunnitellaan pienimuotoista lisärakentamista. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennukset on tarkoitus suojella.

Osa vanhoista puurakennuksista siirrettäisiin eteläosan uuden rakentamisen alta Marian alueen sisällä tai muualle Helsinkiin. Alueen keskellä sijaitseva 80-luvulla rakennettu asuinkerrostalo on suunniteltu purettavaksi.

Tarkoituksena on tuoda asemakaavaehdotus kaupunkiympäristölautakunnan käsiteltäväksi ensi syksynä. Lopullisesti asemakaavasta päättää kaupunginvaltuusto.

Kuvateksti: Viitesuunnitelman havainnekuva antaa osviittaa siitä, miltä Marian entiselle sairaala-alueelle suunniteltava kasvuyrityskampus voisi näyttää. Näkymä Baanalta kohti pohjoista. Kuva: Aarti Ollila Ristola Arkkitehdit Oy.

Lue lisää

Katso kaikki