Kansalliskirjaston korjaushanke etenee aikataulussa

Kansalliskirjaston rakennushistoriallisesti arvokkaan kirjastorakennuksen peruskorjaus Helsingin Unioninkadulla etenee aikataulussa. Peruskorjauksessa parannetaan kirjastotilojen toimivuutta ja esteettömyyttä sekä uusitaan talotekniikkaa.
Korjaustyö koskee varsinaisesti Carl Ludwig Engelin suunnittelemaa, vuonna 1845 käyttöön otettua päärakennusta, mutta myös vuonna 1906 valmistuneessa Rotunda-osassa tehdään toimenpiteitä.
Tarkkasilmäiset ohikulkijat ovat varmasti huomanneet Rotundan julkisivun uuden entistä vaaleamman sävyn. Myös vesikatto ja keskikupolin pinnoitteet on uusittu. Sisätiloissa konkreettisesti näkyviä muutoksia tulevat olemaan mm. lukusalien alkuperäisten oviaukkojen, puulattioiden ja eteistilojen kattomaalausten palauttaminen sekä kalusteiden uusiminen. Kellarikerrokseen rakennetaan syksyn aikana uudet naulakkotilat.
Uudistunut kirjastorakennus avataan 1.2.2016
Korjaushanke valmistuu loppusyksystä 2015, minkä jälkeen kokoelmat ja palvelut siirretään uudistuneisiin tiloihin. Kirjasto aukeaa yleisölle 1.2.2016. Siihen saakka kirjasto palvelee asiakkaitaan osoitteessa Fabianinkatu 35.
Kansalliskirjaston rakennuksella on huomattava valtakunnallinen merkitys ja kaupunkikuvallinen arvo. Kirjastorakennus on suojeltu rakennussuojelulain nojalla. Korjaushanketta tehdään tiiviissä yhteistyössä Museoviraston ja muiden asiantuntijoiden kanssa.
Kiinteistö on Helsingin yliopiston rahastojen omistuksessa, ja rakennuttamisesta vastaa Helsingin yliopiston Tila- ja kiinteistökeskus. Kohteen pääsuunnittelija on Pauno Narjus/ LPR-arkkitehdit Oy, ja projektinjohtourakoitsijana toimii NCC Rakennus Oy. Hankkeen kustannusarvio on 19 miljoonaa euroa (alv 0).