Insinöörien alkupalkat paranivat

Vastavalmistuneet insinöörit löytävät aikaisempaa helpommin töitä ja alkupalkat ovat samalla nousseet, kertoo Insinööriliiton uusin työmarkkinatutkimus.

Vastavalmistuneet insinöörit löytävät aikaisempaa helpommin töitä ja alkupalkat ovat samalla nousseet, kertoo Insinööriliiton uusin työmarkkinatutkimus.

”Vastavalmistuneiden työllisyys koheni selvästi etenkin teollisuudessa”, sanoo Insinööriliiton tutkimuspäällikkö Jenni Larjomaa.

Koko insinöörikunnan ansiot ovat noudatelleet yleistä linjaa, eli palkkakehitys on ollut niukkaa. Vastavalmistuneiden insinöörien tilanne on vuosittain toteutettavan Insinööriliiton, ruotsinkielisen insinöörijärjestön DIFFin ja kunta-alan KI Insinöörit ry:n yhteisen työmarkkinatutkimuksen valopilkku.

Uusien insinöörien alkupalkan mediaani on nyt 2 720 euroa ja keskiarvo 2 771 euroa. Mediaani nousi viime vuodesta 2,6 prosenttia ja keskiarvo 3,2 prosenttia.

Myös työllisyys koheni selvästi, vaikka vastavalmistuneista yhä joka kahdeksas oli työttömänä. Lähes kaksi kolmasosaa vastavalmistuneista oli saanut vakituisen työpaikan. Määräaikaisia tehtäviä teki noin joka viides. Vuokratyösuhteiden osuus laski reiluun prosenttiin.

Insinöörit kulkevat kikyn tahdissa

Tänä vuonna palkansaajien ansiotaso kehittyy pääosin työmarkkinaosapuolten neuvotteleman kilpailukykysopimuksen mukaisesti. Yleiskorotuksia ei ole, työaikaa on pidennetty monilla työpaikoilla ja julkisen sektorin lomarahoja on leikattu.

Valtiovarainministeriön syyskuussa julkaisema talousennuste povaa palkansaajien ansiotasoindeksin nousuksi 0,3 prosenttia tänä vuonna. Ennuste on yksi yhteen IL:n työmarkkinatutkimuksen kanssa.

Insinöörien rakennekorjattu mediaanipalkka nousi lokakuusta 2016 tämän vuoden lokakuuhun mennessä 0,4 prosenttia ja keskiarvopalkka 0,3 prosenttia. Ammattikunnan keskiarvopalkka oli 4 199 euroa ja insinöörien mediaanipalkka 3 950 euroa.

Meriitit ovat yleistyneet

Henkilökohtaisia palkankorotuksia eli meriittejä on maksettu hieman aiempaa useammalle insinöörille. Kuluneen vuoden aikana niitä on saanut vajaa viidennes insinööreistä. Tyypillisimmin meriitin on saanut alempaan keskijohtoon kuulunut henkilö. Meriitin keskimääräinen suuruus on pysynyt ennallaan noin 200 eurossa.

Tulospalkkioiden piirissä olevilla insinööreillä keskimääräinen tulospalkkio oli kuusi prosenttia vuosiansioista. Luku on laskenut viime vuodesta parin desimaalin verran. Yksityisen sektorin keskimääräinen tulospalkkio oli 6,2 prosenttia ja julkisella sektorilla 3,5 prosenttia vuosiansioista.

Talouskasvu näkyy rekrytointien määrässä. Nuorten lisäksi nelikymppisiä on palkattu lisää. Hyvä työtilanne näkyy erityisesti rakennusalalla ja tietotekniikan palvelualalla.

Insinöörit ovat olleet aikaisempaa hanakampia vaihtamaan työpaikkaa. Noin joka kymmenes tutkimukseen vastannut insinööri oli vuoden sisällä siirtynyt uuden työnantajan palvelukseen.

Työpaikan vaihtaminen myös kannatti, sillä neljä viidesosaa sai palkankorotuksen. Talon sisällä tehtäviä oli vaihtanut noin yhdeksän prosenttia insinööreistä.

Insinööriliiton vuoden 2017 työmarkkinatutkimukseen vastasi yhteensä noin 10 400 insinööriä.

Kuvassa: Projekti-insinööri Jarmo Lampinen (kuvassa vasemmalla) ja työpäällikkö Arttu Närvänen käynnillä kohteessa Helsingin Korkeavuorenkadulla. Kuva: Vesa Tompuri

Lue myös: Suunnittelijapula uhkaa talotekniikka-alaa

LVI-insinöörien ammattitaitoa lisätään koulutushankeella

Vastavalmistuneet insinöörit työllistyvät paremmin

Lue lisää

Katso kaikki