Finnbuild Highlights -kilpailussa yleisön suosikkeja poikkeuksellisesti kaksi

Kaksi yritystä sai täsmälleen saman äänimäärän.

Palkinnon vastaanottivat Finnbuild2024-messuilla Koja Yhtiöiden Taneli Timlin ja Rebelvoltin Leo Vuorio. Kuva: Miia Manner

Suomen Messusäätiön myöntämän 15 000 euron palkintorahan saaja valittiin yleisöäänestyksellä Finnbuildissä torstaina 10.10.2024. Voiton jakoivat Koja Yhtiöt ja Rebelvolt, kerrotaan Messukeskuksen tiedotteessa.

– Kiitos paljon jokaisesta äänestä ja koko meidän tiimillemme. Oli huikea meininki osastolla,erityiskiitos näille henkilöille. Nappasimme porukkaa käytävältä kuuntelemaan e-generaattorista. Oli huikeaa huomata, että tuote oli noteerattu siten, että sitä tultiin varta vasten myös osastolle kysymään, kommentoi Rebelvoltin Leo Vuoria palkinnonjakotilaisuudessa.

Rebelvoltin e-Generaattori on päästötön ratkaisu tilanteisiin, joissa sähköä on saatavilla rajoitetusti tai joissa sähköverkkoa ei ole käytettävissä lainkaan. e-Generaattori ei tuota sähköä, vaan varastoi sen akustoon ja jakelee sitä tarpeen mukaan. Sen kapasiteetti voi olla 100 kWh:sta aina megawattituntiin asti. E-Generaattori korvaa perinteiset, fossiilisia polttoaineita käyttävät aggregaatit ja generaattorit. Laite on äänetön, hajuton, se ei savuta, saastuta, se on lähes huoltovapaa, eikä se aiheuta lämpösäteilyä. Rebelvolt e-Generaattoreihin on vireillä patenttihakemus. 

Koja Yhtiöiden Taneli Timlin kommentoi, että palkinto otetaan nöyrin mielin vastaan.

– Palkinto on erittäin hieno juttu, olemme tehneet asian eteen kovasti töitä viimeiset kaksi vuotta. Rakennetun ympäristön päästöjä saa vähennettyä Wave Solutionin avulla valtavasti. Hienoja innovaatioita oli kilpailussa mukana, kiitos kaikille mukana olleille ja äänensä meille antaneille.

Koja Yhtiöiden Wave Solution saa kiinteistön hiilijalanjäljen pienenemään ja tuottavuuden kasvamaan samanaikaisesti. Wave on kehitetty minimoimaan energiankulutus ja optimoimaan rakennuksen energiavirrat kierrättämällä sekä varastoimalla rakennuksen sisäisiä energiavirtoja. Ratkaisu vähentää ostettavan energian määrää jopa 70 prosenttia.

Finnbuild Highlights -kilpailun tuomaristo valitsi tänä vuonna kahdeksan highlights-tuotetta kilpailuun ilmoittautuneen 55 yrityksen tuotteista ja palveluista.

– Tämän vuoden ennätyksellinen hakemusmäärä kertoo rakennus- ja talotekniikka-alan vahvasta sitoutumisesta vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen. Highlights-tuotteet edustavat merkittäviä askeleita eteenpäin kohti vähähiilisempää rakentamista, suurempaa resurssitehokkuutta ja parempaa sisäympäristöä, sanoo Finnbuild Highlights -raadin puheenjohtaja, Taltekan toimitusjohtaja Ilkka Salo.

Lue lisää

Katso kaikki