Dunlop Hiflex Oy investoi uusiin toimitiloihin Pirkkalaan

Dunlop Hiflex Oy on rakennuttaa uudet toimitilat Pirkkalaan ja aloittaa kokonaisvaltaisen putkiasennelmatuotannon. Hankkeen kokonaisinvestointi on noin 10 miljoonaa euroa, mikä on merkittävä panostus Suomen hydrauliikkamarkkinoille.

Uusi rakennus sijoittuu Jasperintielle uudelle Pirkkalan Lentokentänristeys -nimiselle teollisuusalueelle aivan vilkasliikenteisen moottoritien varteen. Alueen ennustetaan kehittyvän tulevaisuudessa voimakkaasti merkittäväksi teollisuuden ja teknisen kaupan yritysten keskittymäksi.

Uuteen kiinteistöön sijoitetaan Suomen ja Viron toimintojen keskusvarasto, noutomyymälä, letkuasennelmien keskitetty tuotantotehdas laajennettuna sekä uutena toimialana putkiasennelmien tuotantotehdas.

Rakennustyöt aloitetaan heinäkuun alussa 2015 ja toimitilat valmistuvat maaliskuussa 2016. Muutto nykyisistä tiloista uusiin tapahtuu huhtikuun 2016 loppuun mennessä. Uuden rakennuksen kokonaispinta-ala on noin 7000 neliömetriä, mikä on yli kaksinkertainen verrattuna Dunlop Hiflex Oy:n nykyisiin toimitiloihin Tampereella.

Dunlop Hiflex Oy on osa kansainvälistä Alfagomma-konsernia, jossa putkiasennelmien valmistus on vahvassa kasvussa olevaa ydinliiketoimintaa ja laajentuu nyt myös Suomeen. Yhtiö valmistaa jatkossa kaikenkokoisia hydrauliputkiasennelmia sekä asiakkaiden piirustusten mukaan toimitettavia matalapaineputkistoja. Konekannasta tulee erittäin laaja. Dunlop Hiflex Oy on aktiivisesti markkinoilla tarjoamassa putkiasennelmia. Toimitukset voidaan aloittaa soveltuvin osin jo ennen uusien tilojen valmistumista suoraan emoyhtiön tuotantolaitoksilta.

Dunlop Hiflex Oy panostaa tulevaisuudessa myös suurten teollisuusletkuasennelmien valmistukseen. Uudet tilat mahdollistavat myös muiden uusien toimintakonseptien aloittamisen tai laajentamisen, kuten esimerkiksi komponenttien osakokoonpanon, erikoisasennelmien valmistuksen, testaus- ja huuhteluyksiköiden määrän lisäämisen sekä mahdollisuuden toteuttaa entistä paremmin asiakkaiden erityisvaatimuksia.

Dunlop Hiflex Oy on hydrauliikan, pneumatiikan ja letkujen erikoisliike, joka kuuluu italialaiseen Alfagomma-ryhmään. Yli 45 toimintavuoden aikana Dunlop Hiflex on laajentanut tuotevalikoimaansa pneumatiikkaan, komponentteihin, teollisuustuotteisiin, hydraulityökaluihin ja voiteluvarusteisiin. Yhtiöllä on 14 omaa toimipistettä myymälöineen Suomessa, Virossa toimipisteet Tallinnassa ja Tartossa sekä jälleenmyyjäverkosto, joka kattaa koko Suomen. Tämä takaa laajan tuotevalikoiman saatavuuden teollisuuden, ensiasennuksen, kunnossapidon ja koneurakoitsijoiden tarpeisiin ympäri vuorokauden.

Lue lisää

Katso kaikki