Caverion ostaa energiapalveluita tarjoavan Esco Norwayn

Caverion Oyj on 26.2.2015 allekirjoittanut sopimuksen Eneas Holding AS:n kanssa norjalaisen Esco Norway AS -yhtiön ostosta.

Esco Norway on energiapalveluyhtiö, jolla on erityisosaamista EPC-sopimuksista (Energy Performance Contracting), rakennuksiin ja energiakäyttöön liittyvistä hallintajärjestelmistä (BMS ja EMS), energiankäyttöön liittyvistä asiantuntijapalveluista sekä hankekehityksestä.

Vuonna 2014 yhtiön liikevaihto oli 4,8 miljoonaa euroa. Yhtiö palveluksessa on 17 työntekijää. Esco Norway AS perustettiin vuoden 2014 lopussa Eneas Holdingin yhtiöittäessä energiansäästöpalveluiden liiketoimintansa Norjassa.

Kauppahintaa ei julkisteta.

“Visiomme on olla Euroopan johtavia kiinteistöille ja teollisuudelle edistyksellisiä ja kestäviä elinkaariratkaisuja tarjoavia yrityksiä. Esco Norwayn osto on osa Caverionin strategiaa, jossa haemme kasvua tasapainottamalla liiketoimintajakaumaa kasvattamalla erityisesti huollon ja kunnossapidon osuutta liiketoiminnassamme sekä tarjoamalla entistä laajempia elinkaaripalveluita. Yritysosto vahvistaa Caverionin tarjoamaa energiatehokkuuspalveluissa ja elinkaariratkaisuissa”, sanoo Knut Gaaserud, Caverion Norjan divisioonajohtaja.

Caverion on tällä hetkellä suurin toimija Norjan kiinteistöteknisten ratkaisujen markkinoilla ja yhtiön liikevaihto Norjassa oli 458,3 miljoonaa euroa vuonna 2014.

“Kustannus- ja energiatehokkaiden ratkaisujen suunnittelu ja hankekehitys ja suurten EPC-sopimusten ammattimainen toteuttaminen vaativat laaja-alaista osaamista sekä kaikkien teknisten osa-alueiden hallintaa. Osana Caverionia saamme mahdollisuuden toimittaa kattavia ratkaisuja energiatehokkuutta entistä enemmän painottaville markkinoille”, sanoo Peter Kildal, Esco Norwayn toimitusjohtaja.

Yritysosto ei muuta Caverion-konsernin nykyisten toimintojen tulosohjeistusta vuodelle 2015.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki