10 prosenttia rakentajista altistunut töissä koronalle

Rakentaja-lehden kysely paljastaa, että työmaiden koronatoimet eivät ole edelleenkään riittäviä ja moni on altistunut työssään tartunnalle.

Talotekniikka-lehti

Rakennusliiton jäsenlehti Rakentaja lähetti vuoden 2021 maaliskuussa kyselyn koronalle altistumisesta ja tartunnoista liiton noin 42 000 työssäkäyvälle ja opiskelijajäsenille. Vastauksia saatiin 1 534. Rakentajat myös kertoivat tilanteesta avovastauksissa.

Vastanneista henkilöistä noin 10 prosenttia oli altistunut koronalle työpaikallaan. Työmaalla altistuneista 21 prosenttia oli saanut koronatartunnan.

Yli puolella vastaajista terveydentila on palautunut koronan sairastamisen jälkeen ennalleen. Kuitenkin 12 prosentilla tartunnan saaneista terveydentila ei ole palautunut ennalleen. 30 prosenttia ei halunnut vastata kysymykseen.

Siitä, onko työnantaja ilmoittanut tapaturmavakuutusyhtiölle työntekijänsä työmaalla saadusta koronatartunnasta, ei tiennyt 70 prosenttia työntekijöistä. Työnantajalla on velvollisuus pitää kirjaa koronalle altistuneista, sillä se vaikuttaa mahdollisiin ammattitautipäätöksiin.

Hygieniaongelmia useilla työmailla

Kyselyssä selvitettiin myös, minkälaisia toimenpiteitä työmailla on käytössä koronatartuntojen estämiseksi. Lähes 50 % vastaajista kertoi, ettei työmaiden hygieniatasoa ole parannettu. 58 prosenttia vastaajista sanoi, että sosiaalitiloja ei siivota enempää kuin aiemminkaan. 80 prosenttia vastaajista kertoi, että saatavilla on käsidesiä.

Noin 50 % vastaajista kertoi, että kahvi- ja ruokailutaukoja ei ole porrastettu eikä työntekijöiden määrää samoissa tiloissa vähennetty. Alle puolet vastaajista kertoi työmaallaan olevan maskipakko.

11 prosenttia vastaajista sanoi, ettei työmaalla ole tehty mitään koronatartuntojen vähentämiseksi. Hyvin huolestuttavaa oli myös se, että 86 prosenttia kertoi, että käsienpesupaikkoja ei ole lisätty.

Työmaalla tapahtuneen korona-altistuksen jälkeen seuranneista toimenpiteistä karanteeniin määräämisestä kertoi 56 prosenttia vastaajista. Noin 10 prosenttia vastaajista sanoi, että työmaa oli suljettu. Kolmannes vastaajista kertoi, että työmaalle oli sen jälkeen määrätty maskipakko, ja noin 15 prosenttia, että työmaalla työskentelyä oli porrastettu.

Lue lisää

Katso kaikki