YM vahvisti Satakunnan tuulivoimavaihemaakuntakaavan
Ympäristöministeriö vahvisti Satakunnan ensimmäisen vaihemaakuntakaavan, joka sisältää maakunnallisesti merkittävät tuulivoiman tuotantoalueet sekä niihin liittyvät uudet voimalinjat ja sähköasemat.
Kaavassa on 17 tuulivoimala-aluetta, joista seitsemän sijoittuu rannikkovyöhykkeelle, kuusi Pohjois-Satakunnan alueelle ja neljä muualle maakuntaan. Maakunnallisesti merkittäväksi kaavassa on luokiteltu 8-10 voimalayksikön alueet. Alueiden valintaan ovat vaikuttaneet muun muassa rannikon läheisyys, arvokas maisema ja kulttuuriympäristö, linnusto ja muut luontoarvot sekä asutuksen läheisyys.
Kaavan laadinnan yhteydessä kehitettiin erilaisia tapoja havainnollistaa tuulivoimaloiden alueiden maisemavaikutuksia. Tämän ansiosta muun muassa alueen asukkaat saivat helpommin käsityksen tuulivoimaloiden alueiden sijainnista ja vaikutuksista kuin vain perinteisen karttaesityksen avulla.
Ympäristöministeriö hylkäsi kaavasta tehdyt viisi valitusta. Kaavasta oli alun perin kuusi valitusta, joista yksi peruutettiin myöhemmin.