Yli miljardi kWh kotimaista tuulivoimaa
Mennyt vuosi jatkaa menestyksellisten tuulivoimavuosien sarjaa. Hyvin vauhtiin päässyt tuulivoimarakentaminen on jatkunut ja ennätyslukuja tahkottiin niin uusien tuulivoimaloiden rakentamisen kuin tuulisähköntuotannonkin osalta.
Jotta hyvin vauhtiin päässeen tuulivoimarakentamisen jatkuminen voidaan turvata, tulee vuoden 2030 uusiutuvan energian tavoitteista päättää mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Vuoden 2014 tuulivoimatilastot ovat monelta osin ennätykselliset. Viime vuoden aikana Suomeen rakennettiin 184 MW uutta tuulivoimakapasiteettia, 59 uutta voimalaa. Rakennettu määrä kasvattaa maamme tuulivoimakapasiteetin 627 MW:iin ja 260 tuulivoimalaan. Tuulivoimalla tuotettiin viime vuonna yli miljardi kWh sähköä.
Tämä tarkoittaa tuulivoimatuotannon 43 prosentin kasvua verrattuna vuoteen 2013, jolloin Suomen tuulivoimatuotanto oli yhteensä noin 0,8 miljardia kWh. Tuotettu määrä vastaa yli 500.000 kerrostalokaksion vuotuista sähkönkulutusta. Suomen kaikesta sähkönkulutuksesta katettiin tuulivoimalla viime vuoden aikana 1,3 prosenttia.
Tällä hetkellä tuulivoimarakentaminen on maassamme vilkasta ja tuulivoiman tulevaisuus näyttää valoisalta. Rakenteille on tulossa suuri määrä hankkeita. Kuluvan vuoden aikana Suomeen arvioidaankin rakennettavan yli 300 MW uutta tuulivoimakapasiteettia. Positiiviset tulevaisuudennäkymät voivat kuitenkin vaarantua, mikäli Suomeen ei saada mahdollisimman varhaisessa vaiheessa 2030 tavoitteita uusiutuvalle energialle.
”Hyvin käynnistynyt tuulivoimarakentaminen on vaarassa pysähtyä, mikäli uusia tavoitteita ei aseteta riittävän aikaisin. Sitovien tavoitteiden puute näkyy nopeasti hankkeiden rahoituksen saannissa ja sitä kautta uusien tuulivoimahankkeiden suunnittelussa ja rakentamisessa. Uusia hankkeita ei uskalleta käynnistää epävarmassa poliittisessa ilmapiirissä. Harva ala tarjoaa yhtä paljon investointeja Suomeen kuin tuulivoima-ala,” toteaa Suomen Tuulivoimayhdistyksen (STY) toiminnanjohtaja Anni Mikkonen.
Rakentamisen pysähtyminen tarkoittaisi myös alalle syntyneiden uusien työpaikkojen häviämistä ja kasvavan teollisuudenalan erityisosaamisen valumista pois maastamme. Tuulivoimarakentamisen ja tuulivoimateollisuuden arvioidaan työllistävän noin 10.000 suomalaista vuoteen 2020 mennessä.