Yle Uutiset: Pohjois-Suomessa pula rakennusinsinööreistä
Rakennusalan diplomi-insinööreistä on pulaa varsinkin Pohjois-Suomessa. Syy pulaan on 1990-luvun lamassa. Kun rakentaminen tuolloin hiipui, Oulun yliopiston rakennustekniikan koulutus lakkautettiin. Yliopiston painotus siirtyi siirtyi ict-alalle, Ylen uutisten mukaan Nokian painostuksesta.
Tällä hetkellä Pohjois-Suomessa on muun muassa kaivoshankkeiden myötä runsaasti kysyntää rakennusalan insinööreille. Jopa kymmeniä alan diplomi-insinöörejä tarvittaisiin heti, eivätkä pulaa tähän asti helpottaneet yksityisellä rahalla perustetut lahjoitusprofessuurit enää riitä.
Suunnittelutoimisto WSP-Finlandin johtava konsultti Esko Järvenpää kertoo Ylelle tilanteen näkyvän jo suunnittelun osaamisessa ja laadussa. Hänen mukaansa myös vienti kärsii insinööripulasta.
Korjatakseen tilanteen Oulun yliopisto suunnittelee järjestävänsä yhdessä Tampereen teknillisen yliopiston kanssa kaksivuotisen täydennyskoulutuksen ensi syksystä alkaen. Uuden koulutusmallin rahoitusneuvottelut ovat kesken, ja yliopistot toivovat koulutukseen valtion rahoitusta.