YIT toteuttaa Omasairaalalle tilat Kuopioon

Rakennettavan nelikerroksisen kiinteistön noin 5 300 kerrosneliömetrin tiloista kaksi kolmasosaa tulee OP Ryhmän Omasairaala -konseptin mukaisen yksityissairaalan käyttöön ja loput toimistokäyttöön.

YIT on allekirjoittanut urakkasopimuksen Pohjola Vakuutus Oy:n kanssa toimitilahankkeen toteuttamisesta Kuopioon. Sopimuksen arvo YIT:lle on yli 10 miljoonaa euroa. Rakentaminen käynnistyy heti ja tilat valmistuvat kesällä 2017.

”Pitkään tyhjänä olleelle tontille tulee näyttävä käyntikortti etelästä Kuopioon tuleville. Omasairaala on YIT:lle alueellisesti merkittävä toimitilahanke työllisyydenkin vuoksi. Odotamme työntäyteistä ja monipuolista rakennusvuotta”, toteaa aluejohtaja Risto Pennanen YIT:ltä.

”Olemme tyytyväisiä, että OPn kolmannen Omasairaalan rakentaminen saadaan käyntiin Kuopiossa. Sairaalan sijainti on keskeinen hyvien liikenneyhteyksien päässä ja uudet tilat on suunniteltu vastaamaan sairaalaan vaativia tarpeita. Hanke on samalla jatke toimivalle yhteistyölle YIT:n kanssa”, kertoo Markku Mäkiaho, Pohjola Kiinteistösijoitus Oy:n toimitusjohtaja.

Lue lisää

Katso kaikki