YIT toteuttaa koulu- ja päiväkotikeskuksen Jyväskylässä elinkaarimallilla
YIT ja Jyväskylän kaupungin Tilapalvelu ovat allekirjoittaneet sopimuksen Huhtasuon yhtenäiskoulun, erityiskoulun ja päiväkodin toteuttamisesta elinkaarihankkeena. YIT vastaa koulu- ja päiväkotikeskuksen suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta sekä elinkaaren aikaisista palveluista vuoteen 2033 saakka.
Huhtasuon hankkeen investoinnin arvo on noin 35 miljoonaa euroa ja elinkaarihankkeen kokonaisarvo noin 55 miljoonaa euroa. Kiinteistön omistajaksi tulee Jyväskylän kaupungin omistama kiinteistöosakeyhtiö. Huhtasuon koulu- ja päiväkotikokonaisuuden rakentaminen tapahtuu kahdessa vaiheessa vuosina 2012 – 2015.
Huhtasuon yhtenäiskouluun, erityiskouluun ja päiväkotiin tulee tilat kaikkiaan noin 1000 lapselle ja nuorelle. Koulun yhteyteen rakennetaan myös täysimittainen, 1200 m2 laajuinen liikuntahalli, jossa on 450 katsomopaikkaa. Rakennusten pinta-ala on yhteensä noin 16 000 neliömetriä.Energiatehokkuus on suunnittelun keskeisenä lähtökohtana. Kiinteistöt liitetään YIT:n kiinteistövalvomoon, jolloin sekä olosuhteet että energiankulutus ovat ympärivuorokautisessa seurannassa. Suunnitelmallisen ylläpidon ja korjausten myötä tilat pysyvät toimivina ja terveellisinä kaikille käyttäjille. Jyväskylän kaupungille ei synny yllättäviä kustannuksia eikä korjausvelkaa, sillä YIT vastaa toteuttajana elinkaarihankkeen kaikista rakentamiseen sekä ylläpitoon liittyvistä riskeistä 20 vuoden ajan.
– Jyväskylän kaupunki on tehnyt edistyksellisen ratkaisun päätyessään elinkaarimalliin. Huhtasuon elinkaarihankkeessa pystymme tarjoamaan YIT:n osaamisen koko elinkaaren ajalle suunnittelusta ja toteutuksesta ylläpitoon. Haluamme myös edistää uusien ja innovatiivisten energiaratkaisujen käyttöönottoa Huhtasuolla. Samalla varmistamme lapsille ja nuorille hyvät olosuhteet päiväkoti- ja koulutielle, aluejohtaja Mikko Räty YIT:stä sanoo.