YIT toteuttaa CHP-voimalaitoksen allianssimallilla

Turun Seudun Energiantuotanto, A-Insinöörit, Insinööritoimisto AX-LVI ja YIT ovat allekirjoittaneet sopimuksen uuden CHP-voimalaitoksen rakentamisesta Naantaliin allianssimallilla.

Hankkeen arvo YIT:lle on yli 40 miljoonaa euroa ja koko hankkeen investointikustannus on noin 260 miljoonaa euroa.

Sopimuksen allekirjoitus käynnistää hankkeen kehitysvaiheen, jonka jälkeen siirrytään toteutusvaiheeseen keväällä 2015. Voimalaitos valmistuu 2017. Pääosa liikevaihdosta tuloutuu hankkeen toteutusvaiheessa rakentamisen etenemisen mukaisesti.

Allianssissa sopimusosapuolet muodostavat yhteisen organisaation, jossa kaikki tavoittelevat yhteisesti sovittua tavoitekustannusta ja -tasoa ”hankkeelle parhaaksi” -päämäärän ohjaamana. Allianssimalliin kuuluu oleellisena osana toiminnan läpinäkyvyys ns. ”open book” –periaatteella. Osapuolten välisen luottamuksen syntyminen sekä syvällinen tiimityöskentely ovat mallin tärkeimpiä periaatteita.

”Valitsimme hankkeeseen osapuolten välistä yhteistyötä korostavan allianssimallin, koska perinteisellä tavalla toteutettuna vastaavanlaiset urakat ovat olleet aikataulultaan ja kustannuksiltaan haasteellisia. Allianssissa tieto kulkee avoimesti osapuolten välillä ja kustannukset sekä aikataulut ovat kaikkien nähtävillä ”open book”-periaatteella”, Turun Seudun Energiatuotanto Oy:n toimitusjohtaja Tapani Bastman kertoo.

”Toimimalla näiden periaatteiden mukaan pystymme toteuttamaan hankkeen kustannustehokkaammin. Arvostan allianssiin valitun ryhmittymän asiantuntemusta niin suunnittelun kuin rakentamisenkin osalta. Uskon, että saamme tällä allianssiryhmittymällä innovatiivisia ratkaisuja kehitys- ja toteutusvaiheessa sekä parhaimman lopputuloksen hankkeen valmistuttua.”

”Olemme erittäin iloisia siitä, että pääsemme osallistumaan Suomen ensimmäisen allianssimallilla toteutettavan teollisuuskohteen suunnitteluun ja rakentamiseen. Allianssimalli on tervetullut toteutusmalli rakennusalalle ja tukee YIT:n strategista tavoitetta kasvattaa yhteistyöprojektien osuutta. Allianssin osapuolten yhteiset tavoitteet luovat hyvät edellytykset toimivalle yhteistyölle sekä turvalliselle, laadukkaalle ja kustannustehokkaalle toteutukselle”, yksikönjohtaja Anne Piiparinen YIT:ltä toteaa.

Lue lisää

Katso kaikki