YIT myi Hansainvestille toimistokiinteistön Helsingin Käpylästä
YIT Rakennus Oy solmi 23.6.2011 kauppasopimuksen saksalaisen kiinteistösijoittaja Hansainvestin kanssa Helsingin Käpylässä Läkkisepäntiellä sijaitsevasta Triotto-toimistotalosta. Kohteen valmistuessa arvioitu kokonaiskauppahinta sisältäen Helsingin kaupungilta ostettavan tontin on noin 56,5 miljoonaa euroa.
Pinta-alaltaan noin 15 500 m2:n suuruisen toimistotalon rakentaminen on aloitettu tammikuussa 2011 ja se valmistuu kahdessa osassa vuoden 2012 aikana. Triotto rakennetaan noudattaen YIT:n energianero-konseptia, jolloin rakenteiden ja ratkaisujen energiatehokkuus on huomioitu suunnittelussa, ja kiinteistöteknisten järjestelmien ja koneiden valinnoilla mahdollistetaan säästöjä tulevaisuuden ylläpitokustannuksissa. Triottolle haetaan myös kansainvälinen LEED-ympäristöluokitus.
YIT toteuttaa Triottoon pääkonttoritilat kahdelle vuokralaiselle. Toiseen puolikkaaseen sijoittuu tietoliikennekonserni DNA Oy, jonka tilat valmistuvat kesällä 2012. Toimistotalon toinen puolikas valmistuu kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj:n käyttöön lokakuussa 2012.
– Käpylän alue on osoittanut loistavan sijaintinsa vuoksi sopivuutensa ja houkuttelevuutensa pääkonttoritason toimistotiloille. Toteutamme Triottoon käyttäjiä palvelevat modernit toimitilat, jotka muuntuvat tilankäyttöratkaisuiltaan myös tulevaisuuden tarpeisiin. Uusimmat tekniset ratkaisut mahdollistavat myös energiatehokkaan ja ympäristöasiat huomioivan toteutuksen, kertoo YIT:n toimistorakentamispalvelut-yksikön johtaja Jarkko Pakkala.