YIT mukaan Teknillisen korkeakoulun juhlavuoden tutkimusohjelmiin

Teknillinen korkeakoulu on käynnistänyt kaksi merkittävää, poikkitieteellistä tutkimusohjelmaa juhlistaessaan satavuotista yliopistotaivaltaan. Digitalisoitumisen ja energiatutkimuksen ohjelmien avulla TKK pyrkii nostamaan näiden alojen tutkimuksen rakenteelliset ja henkiset edellytykset Suomessa maailman kärkeen.

YIT haluaa johtavana pohjoismaisena rakentamisen, kiinteistötekniikan ja teollisuuden palveluyrityksenä olla osaltaan tukemassa näitä kunnianhimoisia tavoitteita.

– YIT:tä kiinnostaa erityisesti ilmastonmuutoksen hidastamisen kannalta tärkeät energiatehokkuutta parantavat ratkaisut ja uusiutuvat energialähteet sekä liiketoimintaprosessien digitalisointi, toteaa viestintä- ja kehitysjohtaja Juha Kostiainen.

YIT lahjoittaa viisivuotisiin tutkimusohjelmiin yhteensä 250 000 euroa.

– Haluamme osaltamme kannustaa koko kiinteistö- ja rakennusalaa aikaisempaa aktiivisempaan otteeseen tutkimus- ja kehitystoiminnassa. TKK:n käynnistämät tutkimusohjelmat sopivat hyvin yhteen myös valmistelussa olevan kiinteistö- ja rakennusalan strategisen huippuosaamisen keskittymän (SHOK) teemojen kanssa, jatkaa Kostiainen, joka toimii myös SHOKin valmistelua ohjaavan yritysryhmän puheenjohtajana.

Lue lisää

Katso kaikki