YIT jatkaa aluekehityshankettaan Ramenskojen kaupungissa
YIT on käynnistänyt uuden 14-kerroksisen talon rakentamisen ja aloittanut kohteen asuntomyynnin Moskovan alueella Ramenskojen kaupungissa.
Talo kuuluu Ramenskojen osoitteessa Doninskoje Shosse rakennettavaan asuinalueeseen, jonne on valmistunut jo neljä kerrostaloa ja 144 rivitaloasuntoa käsittäen yhteensä lähes 100 000 asuinneliötä. Rakennettavassa talossa on yhteensä lähes 350 asuntoa, joissa on 1-3 huonetta. Osa asunnoista myydään viimeistellyin pinnoin. Talon kokonaispinta-ala on 22 600 neliötä. Projektin kokonaisarvo on yli 20 miljoonaa euroa, ja talon on suunniteltu valmistuvan vuoden 2015 loppuun mennessä.
Ramenskojen uusi asuinalue kuuluu voimakkaasti kehitettävien aluekehityshankkeiden piiriin. Alueelle rakennetaan muun muassa päiväkoti 140 lapselle, ja se valmistuu vuoden 2014 lopussa. Asuinalueen palveluita kehitetään asukkaiden käyttöön: kerrostalojen ensimmäiseen kerrokseen on suunniteltu toimitilat kauppojen, pankkien, apteekkien ja muiden päivittäispalveluja tarjoavien toimijoiden käyttöön. Alueelle on suunniteltu myös noin 5 000 neliön laajuinen kauppakeskus, jonka rakentamisesta päätetään lähiaikoina.
Ramenskoje on yksi nopeimmin kasvavista Moskovaa ympäröivistä alueista. Kaupungista on hyvät liikenneyhteydet pääkaupunkiin. Sputnik-sähköjunalla Moskovan keskustaan pääsee noin puolessa tunnissa.