YIT ja HGR perustavat yhteisyrityksen suuriin kiinteistökehityshankkeisiin

YIT ja HGR Property Partners ovat perustaneet yhteisyrityksen, Regeneron, joka keskittyy mittavien asunto-, liike- ja toimitilayhdistelmähankkeiden kehittämiseen pääkaupunkiseudulla. Yhtiön tavoitteena on käynnistää ensimmäinen hanke jo ensi vuoden aikana.
”Kaupunkirakenteet kehittyvät ja tarvitaan uudenlaisia toimintamalleja. Regenero on yksi osa YIT:n uutta kaupunki- ja hankekehitysmallia. Yhdistämällä molempien yritysten osaamisen ja voimat, saamme alalle kokonaan uudenlaisen toimijan, jolla on ainutlaatuiset valmiudet uusien ja laajojen kiinteistökehityshankkeiden toteuttamiseen”, kertoo toimitusjohtaja Kari Kauniskangas YIT:ltä.
”Regeneron perustaminen yhdessä YIT:n kanssa mahdollistaa HGR:lle entistä suuremman mittakaavan kehityshankkeiden toteuttamisen. Olemme tehneet useita menestyksekkäitä kehityshankkeita YIT:n kanssa, joten yhteisyrityksen perustaminen tuntuu luontevalta tavalta syventää jo hyväksi koettua yhteistyötä”, sanoo HGR:n toimitusjohtaja Kari Helin.
YIT ja HGR Property Partners ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana toteuttaneet yhdessä useita kiinteistökehityshankkeita. Parhaillaan yhtiöillä on rakenteilla yhdessä Ahlström Capitalin kanssa Kasarmikatu 21 -toimistokiinteistöhanke Helsingin keskustassa. Entisen rakennusviraston kiinteistön tilalle valmistuu loppuvuodesta 2017 toimistotalo, jossa on työpiste jopa tuhannelle työntekijälle. Kiinteistö rakennetaan LEED Platina -ympäristösertifikaatin vaatimusten mukaisesti.

Lue lisää

Katso kaikki