Wisepro on energiaguru
YIT:n tammikuussa käynnistämä Energianero-innovaatiokilpailun tuotesarjan palkinto luovutettiin maanantaina alavieskalaiselle Wisepro Oy:lle yhtiön kehittämästä sääennustesäätöjärjestelmästä.
Wisepron WIWE -sääennustesäätöjärjestelmä hyödyntää paikkakunta- ja kohdekohtaisia sääennustetietoja rakennusautomaatiossa. Ennustedata haetaan internetpalvelun avulla automaattisesti. Kohteiden säätöjä voidaan etävalvoa ja tarvittaessa myös muokata web-selaimella WIWE-käyttöliittymästä.
– Tämä ennakointi mahdollistaa aiempaa merkittävästi energiatehokkaamman ja asuinolosuhteiden kannalta miellyttävämmän säädön. Säästöpotentiaali on parhaimmillaan jopa toistakymmentä prosenttia, mikä on järjestelmän investointikuluihin verrattuna erittäin suuri, kertoo toimitusjohtaja Janne Känsäkoski Wiseprosta.
Ennustedatan mukana tulevat säätöparametrit pitävät sisällään ulkolämpötilatiedon lisäksi mm. tuulen, sateen ja auringon vaikutuksen, joita voidaan hyödyntää kohteen säädössä tehtävien kompensointien avulla. Lisäksi dataa voidaan hyödyntää esimerkiksi rakennusten edustojen lämmityksissä.
Kilpailun ideasarjan kunniamaininnan sai Jouko Hautalan kehittämä lämpöpumppusovellus. Hautalan lämpöpumpun periaatteena on ottaa energia maasta, kalliosta tai järvestä ja luovuttaa se käyttöveden lämmitykseen tai suoraan huoneilmaan ilman lämmönjakoputkistoa, jolloin ratkaisu soveltuu varsinkin sellaisiin olemassa oleviin rakennuksiin, joissa ei ole vesikiertoista lämmönjakojärjestelmää. Tällä tavalla lämmitysteho riittää myös kovilla pakkasilla, jolloin tavanomaisten ilmalämpöpumppujen toimintateho ei ole riittävä.
Innovaatiokilpailu jatkuu marraskuun loppuun asti, ja se on avoin kaikille suomalaisille. Tuomaristossa istuvat YIT:n lisäksi edustajat Aalto-yliopistosta, Keksintösäätiöstä ja Tekesistä. Ehdotusten tulee liittyä YIT:n toimintaan kuten rakentamiseen, talotekniikkaan tai teollisuuspalveluihin ja niiden on vähennettävä merkittävästi ostoenergian tarvetta. Syyskauden palkintotilaisuus pidetään tammikuussa 2012.