Wise Group Finland taas ostoksilla: KCC Kouvolan Konsulttikeskus
Vuonna 1979 perustettu KCC Kouvolan Konsulttikeskus työllistää 13 asiantuntijaa, ja sen liikevaihto vuonna 2010 oli noin miljoona euroa. Yrityksen nykyinen toimitusjohtaja Matti Pitkänen jatkaa yhtiön toimitusjohtajana ja tulee yhtiön kahden muun omistajan Tuula Pitkäsen ja Tero Ollikaisen kanssa Wise Group Finlandin vähemmistöosakkaiksi.
Wise Group Finland on kotimaisessa omistuksessa oleva, vuonna 2010 perustetun uuden konsultti- ja suunnittelualan konsernin emoyhtiö. Yhtiö on jo aiemmin hankkinut omistukseensa rakennesuunnitteluun erikoistuneen Insinööritoimisto Ylimäki & Tinkasen, talotekniikan suunnitteluun erikoistuneen Kontermon ja rakennuttajapalveluihin sekä projektinjohtamiseen erikoistuneen Projectmanin osakekannat.
Nyt toteutuneen kaupan jälkeen konserniin kuuluu noin 145 talonrakennussektorin suunnittelijaa ja asiantuntijaa Suomessa sekä Venäjällä. Yrityksen liikevaihto tulee vuona 2011 olemaan noin 12 miljoonaa euroa. Wise Group Finlandin omistavat Helmet Business Mentors Oy:n ja Consilium Corporate Finance Oy:n keräämä kotimainen sijoittajaryhmä sekä toimiva johto.
Lue uutinen:
Wise Group Finland osti Kontermon