VVO:n taloudellinen kehitys jatkui vakaana

VVO jatkoi tasaisesti paranevaa tuloskehitystään vuonna 2005. VVO-konsernin liikevaihto oli 307,9 M (325,0 M vuonna 2004). Konsernin tulos ennen veroja oli 38,6 (33,5) M. VVO hankki omistukseensa 1 367 (1 177) valmista vuokra-asuntoa, joiden hankinta-arvo oli 105,3 M. Vuoden 2005 lopussa VVO omisti yhteensä 38 101 (37 472) vuokra-asuntoa.

– Asuntoala on murroksessa. Vuokra-asuntomarkkinoiden kilpailutilanne on kova ja omistusasumisen suosio kasvaa edelleen. VVO menestyi kiristyvässä kilpailussa hyvin. Vuokra-asuntojen käyttöaste ja asukasvaihtuvuus olivat edelleen alan parhaimmistoa. VVO:n vuokra-asuntojen käyttöaste oli 97,5 (97,8) prosenttia ja asukasvaihtuvuus 27,3 (25,1) prosenttia, kertoo VVO-yhtymän toimitusjohtaja Olli Salakka.

Markkinatilanteen lisäksi haasteena olivat kohoavat kiinteistökustannukset. Vuosittaisiin huoltokorjauksiin ja kiinteistökannan arvoa säilyttävään ja parantavaan korjaustoimintaan käytettiin yhteensä 68 miljoonaa euroa. Vuositasolla kustannusnousu oli 5 – 6 prosenttia.

Lähes puolet VVO:n 38 101 vuokra-asunnosta sijaitsee Helsingin seudulla ja noin 40 prosenttia maan muissa kasvukeskuksissa. Toimintavuoden aikana VVO myi strategiansa mukaisesti asuinkiinteistöjä useilta pienemmiltä paikkakunnilta.

Näkymät vuodelle 2006

VVO:n taloudellisen kehityksen ennakoidaan jatkuvan vakaana ja myönteisenä. Kuluvana vuonna panostetaan edelleen asiakkuuksien kehittämiseen ja kiinteistökannan korjaustoimintaan. Kuluvan tilikauden tuloksen odotetaan kehittyvän positiivisesti. VVO:n vuokra-asuntokanta kasvaa edelleen pääosin valmiita asuntoja ostamalla. Investoinnit suunnataan kasvupaikkakunnille ja luopumisstrategian mukaisesti vuokra-asuntoja myydään muuttotappioalueilla. Toiminnan tehokkuutta parannetaan muun muassa uuden toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotolla. Asuntojen kysynnän odotetaan jatkuvan vilkkaana kasvupaikkakunnilla.

Vuonna 2006 konsernin uudisrakennusinvestoinnit ja ulkopuolisen rakennuttamisen volyymi laskevat hieman edellisestä vuodesta. Asuntomyynnin ja omistusasuntotuotannon aloitusten uskotaan hieman lisääntyvän edellisvuoden tasosta.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki