Vuoden sähkösuunnittelija on Sweco

Vuoden 2021 sähkösuunnittelijan Swecon suunnittelussa kaikki lähtee asiakkaiden ja loppukäyttäjien tarpeista.

Vuoden 2021 sähkösuunnittelijan Swecon suunnittelussa kaikki lähtee asiakkaiden ja loppukäyttäjien tarpeista.

Vuoden 2021 sähkösuunnittelija on Sweco. Tunnustus jaettiin tiistaina 31.8. Sähköisen talotekniikan rakennuttajawebinaarin yhteydessä Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STULin toimistolla Espoossa. Kunniataulun vastaanotti Swecon Talotekniikan Sähkötoimiala-yksikön johtaja Juha Mäkirinta sekä suunnittelujohtajat Niklas Lind ja Jyri Renkola.

Sweco on Suomen suurin rakennetekniikan osaaja ja myös yksi suurimmista talotekniikka- sekä arkkitehtitoimistoista. Lisäksi yritys on erittäin merkittävä teollisuus-, energia- ja ympäristöalojen sekä infra-, liikenne- ja kaupunkikehityshankkeiden suunnittelija sekä projektinjohdon, rakennuttamisen ja kestävän liiketoiminnan asiantuntija.

Sweco työllistää Suomessa 2 800 asiantuntijaa, joista Sähkötoimiala-yksikössä työskentelee noin 120 sähköisen talotekniikan ammattilaista. Swecolla on toimipiste 27 paikkakunnalla Suomessa, joista sähköisen talotekniikan suunnittelijoita löytyy kolmestatoista. Taloteknisten suunnittelijoiden lisäksi Swecon palveluksessa on Suomessa noin 200 muutakin sähköalan ammattilaista teollisuuden sähköinstrumentoinnin, ratapuolen sähköistyksen sekä tie- ja katuvalaistuksen suunnittelijoina.

Suomessa Sweco on kasvanut sekä orgaanisesti että yritysostojen kautta. Yhtiön talotekninen sähkösuunnitteluosaaminen perustuu suurelta osin AIRIX Talotekniikan, Insinööritoimisto Niemen, Insinööritoimisto Sähkötelen sekä Aveconin yrityskauppoihin.

Tuoreimmat vahvistukset joukkoihin saatiin tämän vuoden alussa, kun Sweco osti rakentamisen suunnittelutehtäviin ja projektinjohtopalveluihin erikoistuneen Optiplan Oy:n. Uusia osaajia taloon tulee jatkuvasti myös rekrytointien kautta.

Sweco-konsernin juuret ovat Ruotsissa ja Tukholman pörssissä noteerattavan Swecon viime vuoden liikevaihto oli kaksi miljardia euroa, josta Suomen osuus on 265 miljoonaa. Nykyisin 14 maassa Euroopassa toimivan Sweco-konsernin palveluksessa on 17 500 työntekijää, joita työllistävät projektit 70 maassa maailmanlaajuisesti.

Referenssit vaativia kohteita

Yrityksen pitkällä referenssilistalla on lukuisia suuria, vaativia ja tunnettuja kohteita, kuten Kainuun uusi sairaala, Keskon pääkonttori K-Kampus Helsingin Kalasatamassa, Aalto-yliopiston Töölön kampus ja peliyhtiö Supercellin Helsingin Jätkäsaareen Woodcity -kortteliin valmistunut, ainutlaatuista puurakentamista edustava pääkonttori.

Swecolaisia työllistävät parhaillaan esimerkiksi Hämeenlinnaan nousevan, yli 80 000 neliömetrin Assi-sairaalan sekä Helsingissä Ruskeasuon hybridivarikon, Kruunuhaan kuuden tähden Maria-hotellin sekä Narinkkatorin Kulttuurikasarmin suunnittelu. Hankkeet toteutetaan energiatehokkaasti, parhailla laatukriteereillä ja uusinta teknologiaa hyödyntäen.

– Yrityksemme arvoihin kuuluvat uteliaisuus, vastuullisuus ja sitoutuneisuus, ja ne takaavat vastuullisen ja ammattimaisen suunnittelutoiminnan sekä tasokkaan lopputuloksen. Haluamme tuoda esiin sellaisiakin asioita, joita tilaaja ei välttämättä huomaisi kysyä, Mäkirinta kertoo.

Mäkirinnan mukaan taloteknisessä suunnittelussa tärkeintä on osata keskittyä olennaisiin asioihin, jotta järjestelmät saadaan vastaamaan sekä tilaajan että käyttäjän tarpeita kokonaistaloudellisesti järkevällä tavalla.

– Suunnitelmissa ratkaisevaa on löytää sopiva tarkkuustaso dokumentaatioon ja tunnistaa asiat, joilla on oikeasti merkitystä projektille. Pyrimme suunnittelemaan muuntojoustavia ratkaisuja, jotka tukevat asiakkaan liiketoimintaa koko rakennuksen elinkaaren ajan, Mäkirinta sanoo.

Asiakkaiden ja loppukäyttäjien tarpeiden selvittämisessä Sweco hyödyntää myös erilaisia käyttötilanteita esiin tuovaa Cave-virtuaalitilaa. Tietomalleihin perustuvista suunnitelmista voidaan luoda grafiikkaohjelmilla lähes tietokonepelimäinen kokemus 3D-laseilla tarkasteltavaksi.

Esimerkiksi sairaalakohteissa on laadittu Cave-malli erityyppisistä tiloista, mm. leikkaussaleista. Cave-mallissa käyttäjät näkevät tilan oikeassa mittakaavassa ja myös maallikot pystyvät havaitsemaan mahdolliset puutteet ja kehityskohdat varhaisessa vaiheessa.

Virtuaalimallia hyödyntämällä vältytään kalliiden fyysisten mallitilojen rakentamiselta kokonaan, joita on erityisesti suurissa hankkeissa totuttu rakentamaan. Lisäksi tilatehokkuuden optimoinnilla on saavutettu merkittäviä säästöjä investointikustannuksissa ja pienennetty rakennuksen hiilijalanjälkeä.

Tyytyväiset asiakkaat – tyytyväiset työntekijät

Asiakkaiden tarpeiden huolellinen selvittäminen ja huomioiminen näkyy myönteisesti myös asiakaspalautteissa. Kansainvälisellä NPS-asiakastyytyväisyysindeksillä (Net Promoter Score) mitattuna Swecon sähköisen talotekniikan suunnittelupalveluiden vuosikeskiarvo on erinomainen 87/100.

– Arvosanojen keskiarvo on 9,1, mikä on aivan huikea luku alalla. Meillä henkilöstö on pätevää ja todella sitoutunutta työhönsä. Asiakkaat ovat tyytyväisiä, kun porukka tekee parhaansa, Mäkirinta sanoo.

Panostamalla henkilöstön hyvinvointiin ja jatkuvaan oppimiseen saavutetaan paras mahdollinen lopputulos. Kun asiakas on tyytyväinen, myös henkilöstö viihtyy ja positiivinen kierre on valmis. Suuri talo tarjoaa mahdollisuuksia myös kansainvälisiin haasteisiin.

– Oppiminen tapahtuu parhaiten haastavissa ja monipuolisissa projekteissa. Tärkeintä on, että ihmiset ovat itseään kiinnostavissa, motivoivissa tehtävissä. Kun oma juttu on löytynyt, on henkilöllä hyvät mahdollisuudet kehittyä Swecolla nopeasti oman alansa parhaaksi asiantuntijaksi, Mäkirinta sanoo.

Sweco julkaisi äskettäin myös Suomen henkilöstötutkimuksensa tulokset. Tulosten perusteella swecolaiset kokevat tekevänsä merkityksellistä työtä, josta he voivat olla ylpeitä.

– On todella hienoa, että peräti 85 prosenttia työntekijöistämme suosittelisi Swecoa työpaikkana muillekin, Mäkirinta iloitsee.

RAKLI ry ja Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry valitsevat Vuoden sähkösuunnittelijan nostaen näin esiin esimerkillisesti toimivia sähkösuunnitteluyrityksiä ja sähkösuunnittelijoiden työn osaamisvaatimuksia. Valittavalta yritykseltä edellytetään kannattavan liiketoiminnan lisäksi korkeaa ja monipuolista osaamista, asiakaslähtöisyyttä, tinkimätöntä laatua, kehittyneitä työskentelytapoja ja yhteiskuntavastuullisuutta.

Lue lisää

Katso kaikki