Vuoden putkiremontti 2009 -kisa ratkaisuvaiheessa

Talotekniikka-lehden ja Asunto- ja kiinteistöyhtiöiden hallitusasiantuntijat ry AKHA:n järjestämä Vuoden putkiremontti 2009 -kilpailu on ratkeamassa. Kilpailussa on kaksi sarjaa, perinteisten ja ns. uusien menetelmien remontit. Kilpailutoimikunta on valinnut kolme mielestään onnistunutta putkiremonttia kummankin sarjan finaaliin.
Kilpailutoimikuntaan ovat kuuluneet AKHA:n edustajina varatuomari, rakennusneuvos Ben Grass ja toimitusjohtaja Juhani Siikala sekä Talotekniikka-lehdestä toimitusjohtaja Harri Mannila, päätoimittaja Hannele Koskinen ja toimittaja Jaana Ahti-Virtanen.

Sarjojen voittajat ratkaisee tuomaristo, johon kuuluvat edellä mainittujen lisäksi rakennusneuvos Erkki Laitinen ympäristöministeriöstä, hallituksen puheenjohtaja Mikko Peltokorpi Isännöintiliitosta ja neuvontainsinööri Jaakko Laksola Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys ry:stä.

Kilpailun voittajien valinnassa kiinnitetään käytettyjen tekniikoiden lisäksi erityistä huomiota remontin hyvään ennakkosuunnitteluun ja hallinnointiin; onnistunut remontti on onnistunut kaikkien osapuolien, myös asukkaiden kannalta.

Vuoden putkiremontti 2009 -kilpailun palkintojenjakotilaisuus on Kiinteistömessujen yhteydessä Helsingin messukeskuksessa 7.lokakuuta kello 10.30 – 11.30 auditoriossa 201.
Palkinnot jakaa asuntoministeri Jan Vapaavuori.
Viime vuonna Vuoden putkiremontti 2008 -kilpailussa voittajia olivat perinteisten remonttien sarjassa helsinkiläinen AS OY Satakallio (remontin suunnittelu Insinööritoimisto Reijo Patronen ja urakoitsija NCC Rakennus Oy) ja uusien menetelmien sarjassa porvoolainen AS OY Partiomiehentie 1 (remontin suunnittelu Insinööritoimisto Timo Alapere Oy ja urakoitsija PutkiReformi Oy).

Lue lisää

Katso kaikki