VTT: Suomessa kivihiilen käyttö vähenee – maakaasun, bioenergian ja tuulivoiman käyttö kasvaa

VTT on selvittänyt EU:n ehdottaman kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamisen vaikutuksia Euroopan ja Suomen energiantuotannon rakenteeseen Suomessa kivihiilen käyttö lähtee VTT:n arvion mukaan vähenemään riippumatta oletetusta päästökaupan hintatasosta vuoden 2010 jälkeen. Maakaasun käyttö kasvaa. Uusiutuvan energian, kuten puupolttoaineiden ja tuulivoiman hyödyntäminen, lisääntyy voimakkaasti.
EU on ehdottanut teollisuusmaiden yhteistä voimakasta päästöjen rajoittamista ja sitoutunut rajoittamaan päästöjään 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä ilmastonmuutoksen vaikutusten vähentämiseksi. VTT on arvioinut EU:n ehdottaman yksipuolisen kasvihuonekaasujen päästöjen rajoittamisen vaikutuksia Euroopan ja Suomen energiantuotannon rakenteeseen TIMES-malleilla. Kyseiset mallit ovat teknistaloudellisia energiajärjestelmämalleja, joissa on laaja kuvaus energiavaroista sekä energiantuotannon ja käytön teknologioista.
Eurooppaa koskevien mallilaskelmien tulosten mukaan EU:n päästöjen rajoittaminen 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta kohdistaisi toimet pääosin sähköntuotantosektoriin. Hiilen käyttö sähköntuotannossa vähenisi voimakkaasti. Pidemmällä aikavälillä osa maakaasuun perustuvasta tuotannosta kytkettäisiin hiilidioksidin erotukseen ja varastointiin. Tuulienergian käyttö lisääntyisi voimakkaasti. Päästöoikeuden hinta olisi mallilaskelmien mukaan vuoden 2020 kohdalla tasolla 25 – 30 euroa hiilidioksiditonnilta. Jos EU:n päästönrajoitustavoite vuonna 2050 on 60 prosenttia, päästöyksikön hinta olisi luokkaa 100 euroa, jos päästöjä rajoitetaan ilman joustomekanismeja, kuten EU:n ulkopuolelta hankittavia päästöoikeuksia.
Suomea koskevat tarkastelut perustuvat valtionvarainministeriön ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen kansantalouden kehitysarvioon. Laskelmissa tarkasteltiin optimaalista päästöjen rajoittamista, kun päästökaupan hinnaksi oletetaan 20, 30, 40 ja 50 euroa hiilidioksiditonnilta ja ei-päästökauppasektorilla tehdään vastaavaa kustannustasoa olevat päästönrajoitustoimet. VTT:n laskelmien mukaan kivihiilen käyttö lähtee vähenemään kaikissa hintaskenaarioissa vuoden 2010 jälkeen ja toisaalta maakaasun käyttö kasvaa.
Bioenergian hyödyntäminen kasvaa kokonaisenergiataseessa merkittävästi. Myös tuulivoiman hyödyntäminen lisääntyy voimakkaasti. Energiankäytön tehostamisella on myös merkittävä vaikutus päästöjen vähentämisen kannalta. Hiilidioksidin talteenotto alkaa korkeammilla hintatasoilla vuoden 2020 jälkeen. Päästöjen vähennykset ovat suurimpia erillisessä sähköntuotannossa, jossa hiilivoiman tuotantoa vähennetään merkittävästi.
Rakennuskanta kasvaa merkittävästi, mutta lämmitysenergian kulutus kääntyy jopa pieneen laskuun. Liikenteen polttoaineiden bio-osuuden lisääminen tulee kannattavammaksi päästöoikeuksien hinnan noustessa. Päästökaupan ulkopuolelle jäävillä sektoreilla, kuten rakennuksissa, liikenteessä ja maataloudessa, päästöjen väheneminen päästöoikeuksien kustannustason noustessa on melko hidasta.
Jos Suomen kokonaispäästönvähennystavoite olisi 20 prosenttia vuonna 2020, niin Suomi ostaisi päästöoikeuksia kaikilla tarkastelussa olleilla hintatasoilla.

Lue lisää

Katso kaikki