LVI-urakoinnin suhdannekatsaus: Volyymit laskusuunnassa

LVI-urakoitsijat: Rakentamisen volyymi laskee, mutta pysyy hyvällä tasolla.

LVI-urakoitsijat: Rakentamisen volyymi laskee, mutta pysyy hyvällä tasolla.

Rakentamisen suhdanne laskeutuu suotuisana ensi kevääseen. Alueelliset erot kasvavat ja toiminnan – myös korjausrakentamisen – keskittyminen kasvukeskuksiin kiihtyy. Rakentamisen volyymi on palautumassa huipulta kohti pitkän ajan keskiarvoa, ilmenee LVI-asennuksen suhdannekyselystä.

Suhdannetilanne uudisrakentamisessa on vähintäänkin hyvä 56 prosentilla ja korjausrakentamisessa 60 prosentilla vastaajista. Kevättä 2019 kohden luvut pienenevät hieman lähemmäs tyydyttävää tasoa.

”Epävarmuutta aiheuttavat kansainväliset kauppapoliittiset riskit ja kotimaassa poliittinen epävarmuus vaalien lähetessä. Media on reagoinut vahvasti rakennuslupamäärien taittumiseen ja taloyhtiölainojen kasvuun, mitkä osaltaan jäähdyttävät tulevaisuuden odotuksia”, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n toimitusjohtaja Jari Syrjälä sanoo.

”Lupakuutioiden määrä ei ole valtakunnallisesti paras mittari lähitulevaisuuden ennustamiseen, sillä suuri osa nyt rakennettavista alueista on isoja ja pitkäkestoisia kokonaisuuksia. Työn alla ja tilauskannassa on paljon hankkeita, joilla mennään pitkälle ensi vuoteen, vaikka yhtään uutta kohdetta ei käynnistyisi.”

Työvoimapula hidastaa hankkeita

Positiivista nykytilannetta kuvaa se, että yritysten keskimääräinen täystyöllistävä työkanta on 5,5 kuukautta. Se on mittaushistorian pisin, tavanomainen on ollut runsaat 4 kuukautta. LVI-urakointialalla on käytännössä täystyöllisyys, lomautettuna on vain kaksi prosenttia LVI-työvoimasta.

”Osaavan työnjohdon puuttuminen on edelleen merkittävä este kapasiteetin täyskäytölle. Urakoitsijat kantavat huolta myös vuoden vaihteessa voimaan tulleen ammatillisen koulutuksen uudistuksen onnistumisesta. Nyt oppilaat työnnetään yrityksiin työssäoppimaan ilman, että oppilaitoksessa on opetettu perusasioita”, Syrjälä toteaa.

Vaikka esimerkiksi Balancen toimialatilaston mukaan LVI-asennuksen kannattavuus on lievästi kohoamassa, LVI-asennuksen suhdannekyselyyn vastanneista jopa 73 prosenttia (47 prosenttia, 2017) arvioi sen olevan vain tyydyttävällä tasolla.

Poimintoja suhdannekyselystä:
• Uudisrakentamisen suhdannetilannetta piti vähintään hyvänä 56 prosenttia.
• Korjausrakentaminen rullaa mukavasti 60 prosentilla vastaajista, mutta kevättä kohden luku pienenee puoleen.
• Huoltotoiminta on vähintäänkin tyydyttävällä tasolla 87 prosentilla.
• Yritysten täystyöllistävä tilauskanta on ennätyksellisen pitkä: 5,5 kuukautta.
• LVI-henkilöstöstä on lomautettuna vain 2 prosenttia (3,3 %, kevät 2018).
• Rakentamisbuumi on tasoittanut liikevaihdon jakautumista uudisrakentamisen 45 prosenttiin (38 prosenttiin, 2017) ja korjausrakentamisen 39 prosenttiin (43 prosenttiin, 2017) kesken. Huoltotoiminnan osuus on 16 prosenttia.
• Yritysten kannattavuus on vain tyydyttävällä tasolla peräti 73 prosentilla vastanneista.

LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n elo-syyskuussa 2018 toteuttamaan LVI-asennuksen suhdannekyselyyn vastasi 75 jäsenyritystä. Vastausprosentti oli 26.

LVI-asennuksen arvo oli viime vuonna 3,5 miljardia euroa. Ala työllistää 14 000 henkeä.

Lue lisää

Katso kaikki