Vilkas syksy vauhditti Oilonin hyvään tulokseen

– Myynti vilkastui kesän jälkeen huomattavasti. Erityisesti Venäjän kaupassa tapahtui alkusyksystä selvää piristystä ja samaan aikaan Kiinan sekä koko Aasian hyvä kehitys jatkui. Hyvään tulokseen vaikutti myös se, että olimme oppineet elämään säästeliäästi vaikean vuoden 2009 jälkeen, Oilonin toimitusjohtaja Eero Pekkola kertoo.

Suotuisan kehityksen myötä yritys lopetti syyskuussa kaikki lomautukset.

Kuluva vuosi on käynnistynyt Oilonilla kiireisenä. Yritys solmi heti vuoden alussa merkittävät ympäristöteknologian kaupat itäeurooppalaisen terästehtaan ja kiinalaisen Xinfanin omistaman maailman suurimman alumiinitehtaan kanssa. Myös kotimaassa on ollut kysyntää, erityisesti maalämpöpumppujen myynti on lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle.

– Näyttäisi siltä, että ympäristöteknologia kiinnostaa ympäri maailmaa ja yritykset uskaltavat tehdä taas uusia hankintoja. Alkuvuosi lupailee hyvää, olemme selvästi viime vuotta kovemmassa kasvuvauhdissa, toteaa Pekkola.

www.oilon.com

Lue lisää

Katso kaikki