Vesihuoltoverkostoa ylläpidetään poikkeusoloissakin

Puhdas vesi ja toimiva viemäröinti ovat elintärkeitä meille kaikille. Vedenjakeluverkoston pituus pääkaupunkiseudulla on noin 3 300 kilometriä. Siihen liittyvät laitteet vaativat toimiakseen jatkuvaa suunnitelmallista kunnossapitoa sekä korjausta myös poikkeusoloissa. Jos se jätettäisiin tekemättä, häiriöiden vaikutusalueet sekä vahingot omaisuudelle ja riskit turvallisuudelle kasvaisivat merkittävästi.

Vesihuoltoverkoston suunniteltujen ja välttämättömien ylläpitotöiden aikana vedentulo voi lakata kiinteistöistä. Keskimääräinen katkon kesto on kuusi tuntia, mutta voi joskus olla tätä lyhyempi tai pidempi riippuen työn haasteellisuudesta sekä liikenne- ja maaperäolosuhteista. Näistä katkoista HSY tiedottaa etukäteen vähintään kaksi vuorokautta ennen katkoa tekstiviestillä, jotta pääkaupunkiseudun asukkaat voivat niihin varautua.

Äkillinen putkirikko tulee yllätyksenä niin HSY:lle kuin asukkaillekin. Niissä tilanteissa HSY pyrkii sulkemaan vesivuodon mahdollisimman nopeasti, jotta vaikutukset liikenteeseen, turvallisuuteen ja omaisuuteen alueella jäisivät mahdollisimman pieniksi.

– Äkillisiä vesijohtoverkostoon liittyviä häiriöitä on HSY:n toiminta-alueella 2000–2500 vuosittain. Kulutuskeskeytysaika eli se aika, jonka asiakas on ilman vettä, on 5–10 minuuttia vuosikeskiarvona laskettuna, kertoo verkko-osaston johtaja Kia Aksela.

HSY tiedottaa asukkaita tekstiviestillä, puhelinpalvelussa ja verkkosivuilla heti, kun tiedämme vuodon vaikutuksen vedenjakeluun. Tarvittaessa järjestämme väliaikaisen vedenjakelupisteen. SPR:n kanssa tehdyn sopimuksen myötä säiliövedenjakelupisteillä päivystää henkilö, joka huolehtii veden jakamisesta.

Vesijohdon (halkaisija 600 mm) korjauksella varmistettiin 10 000 vedenkäyttäjän vedensaanti ja ehkäistiin samalla putkirikko, josta olisi laajan vesikatkon lisäksi seurannut tulvan aiheuttamia omaisuusvahinkoja ja vaikutuksia liikenteeseen.

Tilapäinen häiriö varmistaa turvallisen vedenjakelun

Käynnissä oleva poikkeustilanne on HSY:n mukaan haastava, ja vesikatkot häiritsevät jo muutenkin tilanteen vuoksi muuttunutta arkea. HSY on saanut jonkin verran palautetta asiakkailta, että miksi näitä katkoja pitää olla myös näin poikkeusaikana.

– Pyydämme kärsivällisyyttä, sillä kunnostamalla verkostoa pidämme huolta siitä, että kiinteistöt, asukkaat sekä toiminnot kuten terveydenhuolto saavat vettä jatkossakin, yksikön päällikkö Eeva Huhtanen toteaa.

Kuvaus ison vesijohdon haastavasta korjaustyöstä

Putkimestari Jukka Kotilainen kuvailee viimeaikaista ison vesijohdon haastavaa korjausta sekä henkilöstön sitoutumista:

– Putkiasentajat Arttu Pelkonen, Arto Törrö sekä Rene Brandt tekivät kovan työn muuttuvissa olosuhteissa, jossa huonokuntoinen vesijohto ja pahin vuotokohta olivat suoraan ojan alla. Työn aikana oja ohitettiin kahdella isolla rumpuputkella ja vuotokaivanto jouduttiin pontittamaan molemmin puolin noin 10 metrin matkalta.

– Yhteensä työn aikana korjattiin kolme vuotoa ja vuotoveden määrä putosi vuodon korjauksen jälkeen alueella 100 m3/h. Työ vaati joka ilta ja aamu vesitornilla ja sen läheisyydessä venttiilijärjestelyjä, jotta vesi saatiin kiertämään eri reittiä päiväkulutuksen aikaan ja alueen vedensaanti pystyttiin takaamaan. Iltaisin venttiilijärjestelyt tehtiin, jotta alueen vesitornin alavesisäiliö saatiin täyttymään päivän vedenkulutusta varten.

 


 

Näin varaudut vesikatkoon:

Varaa astioihin juomavettä ja tarvittaessa wc-pytyn huuhteluvettä. HSY suosittelee pitämään aina kannullisen vettä jääkaapissa, jos äkillinen vesikatko sattuisi yllättämään. Vesikatkon aikana ei pysty pesemään astioita, joten on suositus säilyttää kotona ämpäriä, jonka kansi on tiiviisti kiinni. Näin ämpäri ei pääse pölyttymään ja sillä pystyy hakemaan vettä vedenjakelupisteeltä.

Näin toimit vedenjakelupisteellä:

Ota oma astia, mielellään kannellinen ämpäri, mukaan kotoa. Nyt koronavirusaikana pidä etäisyyttä muihin vedenhakijoihin ja käytä suojakäsineitä. SPR:n vapaaehtoiset auttavat säiliövedenjakelussa.

Lue lisää

Katso kaikki