Vallox laajentaa tehdastaan

Asumisen ilmanvaihtotuotteita valmistava Vallox Oy uskoo tuotteidensa kasvavaan kysyntään. Valloxin ilmanvaihtolaitteiden kysyntä on ollut tasaisessa kasvussa Suomessa. Keski Euroopassa Vallox-tuotteiden kysyntä on kasvanut noin 30 %.
Tuotannosta noin puolet menee vientiin ja kasvutavoite vuodelle 2012 on vähintään 20 %. Tuotteita viedään tällä hetkellä 16 maahan Euroopassa, joista Saksa on merkittävin. Elektronisella säädöllä varustetut matalaenergiailmanvaihtokoneet ovat tärkeimpiä tuotteita Suomessa ja vientimarkkinoilla.
Nykyistä 7 500 m2 tuotantotilaa laajennetaan 4 200 m2. Laajennusosa tulee olemaan lähes kokonaisuudessaan tuotantotilojen lisäystä. Samassa yhteydessä nykyisen tehtaan julkisivu yhtenäistetään ja apu- ja sosiaalitiloja uudistetaan.
Uuteen, ensi vuoden aikana valmistuvaan tehdastilaan sijoitetaan ilmanvaihtokoneiden kokoonpanolinjoja sekä tehtaan toinen täysautomaattinen jauhemaalauslinja. Täysautomaattisen maalauslinjan asennus pyritään aloittamaan elokuussa ja kone- ja tuotantolinja-asennukset lokakuussa 2011. Matalaenergia ilmanvaihtolaitteiden valmistus uudella tehtaalla alkaa tämänhetkisen arvion mukaan vielä vuoden 2011 aikana.

Kuvassa alarivissä vasemmalta Heikki Torikka, HT-Asennus Oy, Harri Salminen, MHS-Asennus Oy, Petri Peiponen, Maanrakennus Pauli Peiponen Oy, Jari Salminen, Oripään Sähkö Oy sekä Heikki Kallio, SRV asunnot.

Takarivissä vasemmalta Mikko Mäki, Vallox Oy, Esko Tiikkaja, MHS-Asennus Oy, Rauno Mäkelä, Vallox Oy sekä työmaan valvoja Petri Riponiemi.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki