Väitös: Nuoret insinöörit eivät juuri mieti työnantajan odotuksia: ”jos en saa vaihtelua, lähden”
"Mitä hyötyä tästä on minulle?" - kysymys kuvaa väitöksen mukaan hyvin nuorten insinöörien mietteitä oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan työnantajaa kohtaan.

Mitä hyötyä tästä on minulle? Kysymys kuvaa hyvin nuorten insinöörien mietteitä oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan työnantajaa kohtaan. Tämä käy ilmi Roger Nylundin johtamisen alan väitöstutkimuksesta, jossa hän tutki nuorten insinöörien ajatuksia suhteessa työhönsä ja työnantajaansa psykologisen sopimuksen näkökulmasta.
”Tutkimusta varten haastattelemieni nuorten insinöörien vastauksissa näkyy, että he mieltävät oikeutensa ja velvollisuutensa työnantajaa kohtaan hyvin paljon vain omasta näkökulmastaan”, kertoo Vaasan yliopistossa väittelevä Nylund.
”What’s is it for me -ajattelu näkyy esimerkiksi sitoutumattomuuspuheessa: ”Jos en saa haasteita ja vaihtelua, niin lähden.” Toisaalta he eivät yleensä lähde mihinkään, ainakaan pois yrityksestä.”
Insinöörit ovat Suomen kaltaisessa pienen vientiriippuvaisen maan kannalta tärkeä ryhmä. He rakentavat osaltaan sitä vientiteollisuutta, jolla hyvinvointimme tulisi rahoittaa. Nylund tutki nuoria insinöörejä neljässä suuressa Vaasan energiaklusteriin kuuluvassa yrityksessä.
Haasteellinen tehtävä tarkoittaa nuorelle insinöörille aivan muuta kuin esimiehelle
Tulokset osoittivat, että nuorten insinöörien psykologiset sopimuksensa olivat varsin jäsentymättömiä ja yksipuolisia. Nuoret vaikuttivat olevan sitoutuneita lähinnä vain omiin elämänprojekteihinsa ja heillä oli varsin vähän sanottavaa työnantajiensa mahdollisista odotuksista heitä kohtaan.
”He olivat kyllä valmiita sitoutumaan työnantajayrityksiin – ainakin niin kauan kun heille tarjotaan vaihtelua, haasteita ja kehittymismahdollisuuksia. Näissä käsitteissä piileekin käytännön kannalta tutkimuksen ehkä mielenkiintoisin havainto”, paljastaa Nylund.
Kun nuoret insinöörit ja heidän esimiehet kuvailivat kehitystä ja muita käsitteitä, kuvaukset olivat osittain aivan päinvastaisia. Esimerkiksi ”haasteellinen tehtävä” näytti tarkoittavan nuorelle sitä, että hän saisi tehdä toisaalta jotakin selkeästi rajattua, mutta vaikeaa tehtävää ja toisaalta jotain, mitä ei ole aiemmin tehnyt.
Esimiehen näkökulmasta sama käsite tarkoitti vastuunottoa jostakin osaamisalueesta, jota oli jo ehditty harjoitella ja oppia. Tämä näyttäisi olevan yksi tutkimuksessa havaituista kipukohdista. Toinen kipukohta on se, että näitä nuoria näyttäisi olevan vaikea houkutella esimiestehtäviin.
”Tähänkin voisi todennäköisesti vaikuttaa vahvistamalla psykologisia sopimuksia”, arvioi Nylund.
Psykologinen sopimus voi vaikuttaa sitoutumiseen ja motivaatioon
Psykologisen sopimuksen käsite viittaa yksilön käsityksiin siitä, mitkä ovat molemminpuoliset oikeudet ja velvollisuudet työsuhteessa. Kyse on työntekijän ja työnantajan molemminpuolisista, ääneen lausutuista ja hiljaisista odotuksista toisiaan kohtaan.
Odotusten täyttyminen vaikuttaa työntekijän sitoutumiseen ja motivaatioon työssään ja sitä kautta työn ja yrityksen tuloksiin. Tutkimus osoittaa, että psykologisia sopimuksia vahvistamalla saavutetaan monia hyviä asioita, kuten juuri motivaatio ja sitoutuminen. Tämä on sekä yksilön että työnantajaorganisaation etu.
Aiempi tutkimus psykologista sopimuksista on lähtenyt liikkeelle Amerikasta ja levinnyt sieltä ympäri maailmaa. Käsitettä on tutkittu eniten julkisella sektorilla ja palvelualoilla. On osoittautunut, että psykologinen sopimus on aikaan, kulttuuriin ja paikkaan sidottu.
Se on myös dynaaminen, minkä takia sitä on syytä tutkia yhä uudelleen eri konteksteissa ja eri henkilöstöryhmien näkökulmasta. Nylundin väitöstutkimuksen mukaan nuorten suomalaisten insinöörien psykologisissa sopimuksissa oli joitakin poikkeavia piirteitä verrattuna aiempiin tutkimuksiin.
”Painotus autonomiaan, vaihteluun, mahdollisuuksiin itsensä kehittämiseen ja oppimiseen näyttäisi olevan voimakas. Haasteet näyttäytyivät tärkeämpinä kuin koettu turvallisuus. Nuoret vaikuttivat kyllä olevan valmiita sitoutumaan, mutta eivät välttämättä pitkään”, sanoo Nylund.