Are mukaan Vaasan keskussairaalan rakennushankkeeseen

Bothnia High 5 -allianssi on valinnut Aren Vaasan keskussairaalan H-uudisrakennuksen kehitysvaiheen talotekniikkakumppaniksi.

Bothnia High 5 -allianssi on valinnut Aren Vaasan keskussairaalan H-uudisrakennuksen kehitysvaiheen talotekniikkakumppaniksi.

YIT ja Are ovat allekirjoittaneet sopimuksen Bothnia High 5 -allianssin talotekniikkaurakasta kehitysvaiheen osalta. Kehitysvaihe kestää huhtikuun 2019 loppuun saakka. Toteutusvaiheen sopimuksen laadinta on aloitettu, ja sitä työstetään yhdessä osapuolten välillä.

Yhteistyön aloittaminen talotekniikkaurakoitsijan kanssa on merkittävä askel Bothnia High 5 -allianssille, kertoo allianssin projektipäällikkö Markus Kaustinen YIT:ltä.

”Are osallistuu allianssin viikoittaiseen Big Room -työskentelyyn ja tuo omaa osaamistaan suunnittelun ohjaukseen. Urakoitsijan mukanaolo edesauttaa kustannustehokkaiden toteutusratkaisujen suunnittelua. Päällekkäisen työn tekeminen vältetään, kun suunnitelmat voidaan tehdä kerralla valmiiksi”, Kaustinen sanoo.

Kyseessä on Aren historian suurin urakka, kun huomioon otetaan sekä kehitys- että toteutusvaihe.

”On hienoa päästä kumppaniksi näin merkittävään hankkeeseen jo suunnitteluvaiheessa. Arella on vahva kokemus sairaala- ja terveydenhoitokiinteistöjen koko elinkaarelta aina talotekniikkaurakoinnista ylläpitoon ja huoltoon sekä modernisointiin. Tällä hetkellä olemme mukana myös KYS Uusi Sydän 2025 -allianssihankkeessa ja Kymenlaakson keskussairaalan laajennuksessa. Sairaalakiinteistöjen talotekniikka vaatii erityisosaamista, joten sekä valtakunnallisesta että paikallisesta kokemuksestamme on varmasti hyötyä hankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa,  Aren Vaasan aluejohtaja Petri Alapelto sanoo.

H-uudisrakennus kokoaa palveluita saman katon alle

Vaasan keskussairaalan H-uudisrakennus toteutetaan Bothnia High 5 -projektiallianssina, jonka osapuolet ovat Vaasan sairaanhoitopiiri, YIT, Granlund Pohjanmaa, Ramboll Finland, Raami Arkkitehdit ja Arkkitehdit Kontukoski.

Uusi H-rakennus yhdistää perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon maakunnallisia ja yksityisiä palveluita. Digitalisaation ja etäyhteyksien avulla palvelut tuodaan tasapuolisesti asiakkaiden lähelle asuinkunnasta riippumatta. Uudisrakennus suunnitellaan muuntojoustavaksi ja monikäyttöiseksi. Niin asiakkaille kuin henkilökunnalle rakennetaan terveet ja turvalliset tilat. Uusi H-rakennus otetaan käyttöön vuonna 2022. Sen suunniteltu laajuus on noin 30 000 bruttoneliömetriä.

 

Lue lisää

Katso kaikki