Uusien menetelmien viemärisaneeraajille oma yhdistys
Viemäriputkien pinnoitusta ja muita ns. uusia menetelmiä käyttävät urakoitsijat ovat järjestäytyneet yhdistykseksi. Modernit Viemärisaneerausmenetelmät MoMent ry perustettiin elokuun lopussa. – Tarve yhdistykselle tuli siitä, että emme saa ääntämme kuuluviin, sanoo uuden yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Bertel Bäckström. Yhdistys perustettiin myös keskustelukumppaniksi viranomaisille, jotka eivät voi yksittäisiä alan toimijoita kuunnella.
– Yhdistystä tarvitaan myös luomaan toiminta- ja pelisääntöjä, ettei alalle tule nopean rahan etsijöitä, jotka pilaavat kaikkien maineen, Bäkcström sanoo.
Perustamiskokouksessa olivat läsnä PutkiReformin, EW-Linerin, Putkistosaneeraus Eerolan, Relinerin ja Suomen Putkistopalvelun edustajat. MoMent ry kutsuu kaikkia alan toimijoita, pinnoittajia ja sukittajia, avoimeen kokoukseen Tampereen Ilves-hotelliin 23.syyskuuta.
– Kunnallistekniikan puolella on jo vastaava yhdistys, MoMent ry on kiinteistön puolella toimijoille, Bäckström täsmentää.