Uusi sähkökatkojen karttapalvelu
Alkukesän ensimmäiset ukkoset ovat jo koetelleet sähköverkkoja. Elenian verkkoalueella myrskyjen aiheuttamista sähkökatkoista saa nyt tietoa täysin uudesta karttapalvelusta. Sähkökatkoista kertova kartta toimii myös sovitettuna älykännyköihin ja tablettitietokoneisiin. Kartta esittää lisäksi tiedot huoltokatkoista.
”Uusi sähkökatkokartta näyttää yhdellä silmäyksellä koko Elenian verkkoalueen tilanteen sekä sähkönjakelun palvelutason. Yhtä vaivattomasti kartalla voi zoomata katsomaan oman paikkakunnan tilanteen”, kertoo Elenian käyttöpäällikkö Turo Ihonen.
Ihonen muistuttaa, että jos kotona tai mökillä on sähköt poikki, älypuhelimet ja tabletit ovat tärkeässä roolissa tiedonsaannin kannalta. Kännykkää ja tablettia voi myös ladata autossa eikä jää vaille tietoa tilanteen etenemisestä.
Elenian uudella sähkökatkokartalla näkyy kerralla yhtiön noin sadan kunnan verkkoalueen sähkönjakelun tilanne. Tilannetiedon voi valita myös maakunnittain Häme, Itä-Häme, Pirkanmaa, Keski-Suomi sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaa.
Zoomaamalla kartan omalle paikkakunnalle saa arvion milloin tilanne on korjattu. Sähköverkko on nykyään entistä älykkäämpi ja tieto keskijännitteisen runkoverkon sähkökatkoista tulee kartalle automaattisesti. Jos vaurio sähköverkossa on pienjänniteverkon puolella, tulee siitä tieto kartalle kahdella tavalla: asiakkailta tai yhteydenotolla älymittareihin.
”Älyteknologian ratkaisut nopeuttavat sähköverkon vika-alueiden rajausta ja työryhmien ohjausta suoraan kohteeseen”, Ihonen kiittelee.
Elenian sähkökatkokartan osoite on muuttunut. Vanhalta kartalta on ohjaus uudelle kartalle, mutta laitteesta riippuen ensimmäinen lataus voi vaatia sivun päivityksen ja uuden kirjanmerkin tallennuksen.
www.elenia.fi/sahko/sahkokatkotilanne