Uusi paloasema nousi harjakorkeuteensa Akaassa
Akaan uusi paloasema on noussut harjakorkeuteensa Toijalan Hirsikankaalla. Paloaseman on tarkoitus olla käytössä tilat vuokraavalla Pirkanmaan pelastuslaitoksella huhti-toukokuussa 2013. Tilaaja on Akaan kaupunki. Pääurakoitsijana toimii A&J Laaksonen Ky ja pääsuunnittelijana Arkkitehtitoimisto P. Neva Oy. Valkobetonisen paloaseman kokonaiskustannukset ovat 2,7 miljoonaa euroa.
Paloaseman pinta-ala on 984 neliömetriä, josta suurimman osan valtaa autohalli. Rakennukseen tulee muun muassa tilat vakinaisen pelastustoimen ja VPK:n toiminnoille sekä kaupungin johtokeskukselle. Lisäksi tiloista löytyvät henkilökunnan puku- ja lepohuoneet, sauna ja kuntosali. Paloaseman lämmitysmenetelmäksi on valittu maalämpö.
Paloaseman suunnittelutyö alkoi keväällä 2010. Hankkeen maanrakennustyöt käynnistyivät syksyllä 2011, ja paloaseman oli tarkoitus valmistua jo syksyllä 2012. Rakennushankkeen aikataulu kuitenkin venähti, sillä alun perin urakoitsijaksi valittu virolainen Eventus Ehitus vetäytyi tarjouskilpailusta, kun yhtiö ilmoitti tehneensä tarjouslaskennassa noin 175 000 euron virheen. Tämän jälkeen Akaan kaupunki joutui kilpailuttamaan rakennusurakan uudelleen.
Akaan kaupungin tekninen johtaja Jukka Suominen on tyytyväinen projektiin, vaikka hanke onkin jäljessä alkuperäisestä aikataulusta.
”Pääurakoitsijan työmaamestari omistautui asialleen, eikä korjaustarpeita tullut juurikaan matkan varrella. Kyseessä on myös kaupungin ensimmäinen rakentamiskohde, jossa on käytetty ulkopuolista valvojaa. Tämä helpotti huomattavasti teknisen toimen työtä”, Suominen sanoo.
Akaan kaupunki kaavailee laittavansa Toijalan vanhan paloasemarakennuksen myyntiin.