Uudet asetukset astuvat voimaan vuodenvaihteessa

Suomen rakentamismääräyskokoelma uudistetaan täysin.

Suomen rakentamismääräyskokoelma uudistetaan täysin.

Uudistus astuu voimaan 1.1.2018, jolloin uudet asetukset astuvat voimaan ja korvaavat tähänastiset. Rakentamista koskevat asetukset uudistetaan vuonna 2013 voimaan tulleen maankäyttö- ja rakennuslain muutoksen (958/2012) mukaisesti.

Aiempia Suomen rakentamismääräyskokoelman määräyksiä ja ohjeita voidaan siirtymäajan puitteissa soveltaa kunnes uudet säännökset on annettu. Uudistuksen keskeisenä tavoitteena on rakentamista koskevan sääntelyn selkeys sekä sen soveltamisen yhtenäisyys ja ennakoitavuus.

Uudistuksen yhteydessä sääntelyä vähennetään. Yksi keskeisimpiä uudistuksia koskee aiempaa Rakentamismääräyskokoelman D2:sta, eli Rakennusten sisäilmasto ja ilmanvaihto.

”Perinteisen D2:sen osalta uudistus on isoin, koska se on rakentunut vahvasti ohjeiden varaan. Jatkossa määräykset ja ohjeet on erotettava toisistaan, mikä taas pohjautuu perustuslakiin”, rakennusneuvos Pekka Kalliomäki ympäristöministeriöstä kertoi Rakennusten energiaseminaarissa Finlandia-talolla.

”Kun lisäksi hallitusohjelmassa on tavoitteena keventää sääntelyä, pyritään tässäkin ympäristöministeriön toimesta saamaan aikaan kansallisesti hyvä ratkaisu laatutasoa vaarantamatta.”

Kalliomäki painottaa, että kyseessä on iso henkinen muutos, kun säädöksiä joustavoitetaan. Silloin annetaan suunnittelulle enemmän vapauksia. Edelleen suunnittelun ja rakentamisen keskiössä on hyvä sisäilmasto, josta ei tule tinkiä energiatehokkuuden vuoksi.

”Mutta vapauksista syntyy vastuuta ja suunnittelijoilta vaaditaankin jatkossa enemmän osaamista. Aikaisemmin suunnittelussa katsottiin ehkä liikaakin ohjeita, nyt on oikeasti ryhdyttävä miettimään erilaisia ratkaisuja.”

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki