Uponorin toinen neljännes alamäkinen – 30 miljoonan kustannusleikkaukset käynnistyvät
Uponor käynnistää konserninlaajuisen kustannusleikkausohjelman, jonka tavoitteena on saavuttaa noin 30 miljoonan euron rakenteelliset kustannussäästöt vuoden 2009 kuluessa. Ohjelman arvioidaan koskettavan yli 200:aa työntekijää.
Syy ohjelman käynnistämiselle on rakennusalan epätyydyttävä suhdannetilanne, jonka arvioidaan jatkuvan heikkona vuoden 2009 ajan.
– Rakennusmarkkinat ovat jatkuneet vaikeina. Alhainen kysyntä on vaikeuttanut etenkin uusien asuntojen tuotantoa, mutta enenevässä määrin kysynnän heikkeneminen tarttuu myös muihin segmentteihin, samoin kuin maihin, joissa sitä ei ole aiemmin havaittu sanoo toimitusjohtaja Jan Lång.
Uponorin osavuosikatsauksen mukaan vuoden toisella neljänneksellä huhti-kesäkuussa jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 267,4 (288,8) miljoonaa euroa, eli 7,4 prosenttia vähemmän kuin vertailukaudella. Jatkuvien toimintojen liikevoitto huhti-kesäkuussa oli 29,0 (45,1) miljoonaa euroa, laskua -35,7 %. Tilikauden tulos oli 74,0 (54,4) miljoonaa euroa, eli 19,6 miljoona euroa enemmän kuin vuonna 2007, Englannin ja Irlannin kunnallisteknisen liiketoiminnan myynnistä saadun kauppavoiton vuoksi.
Toisen neljänneksen aikana Keski-Euroopan alueen liikevaihto kasvoi hieman, muualla Euroopassa ja Pohjoismaissa jäätiin vuoden 2007 tasosta. Itä-Euroopassa liikevaihdon kasvu jatkui lähes samalla tasolla kuin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, paitsi Baltiassa, jossa viime neljänneksellä jo orastanut lasku vahvistui. Liikevaihto Pohjois-Amerikassa laski selvästi vuoden 2007 vastaavasta jaksosta.
Jatkuvien toimintojen investointien määrä väheni toisella neljänneksellä 9,0 (9,4) miljoonaan euroon. Investointeja suunnattiin lähinnä prosessikehitykseen Pohjoismaissa ja Pohjois-Amerikassa. Uponor arvioi, että jatkuvien liiketoimintojen koko vuoden liikevaihto ei saavuta viime vuoden tasoa ja liikevoitto jää edellisvuoden tasosta.